Viimeisiä viedään!
Päiviä laskettuun siis. Torstai, perjantai ja sitten vihdoin se kauan ja hartaasti odotettu lauantai 28.5.2016. Tosin se, että kuinka kauan syntymää joutuu odottaa onkin toinen asia, mutta tässä pienen perheen tulevat vanhemmat eivät jaksaisi enää odotella. Tänään on jo turvaistuin asennettu autoon ja hoitolaukkukin siellä. Malttamattomat.
 |
| Kummeille on lähtenyt postia! |
Tässä vaiheessa voisin kertoa omasta raskaudesta, siitä mitä olen saanut ja joutunut kokemaan. Olen ollut onnekas siinä, että yksin odottaessani olen kokenut varmaan yhden helpoimmista raskauksista mitä voi olla. Ensimmäisellä kolmanneksella eli alkuraskaudessa ainoa oireeni oli kuolettava väsymys. Olisin varmasti voinut töissäkin nukahtaa välillä pystyyn, jollei työssäni olisi paljon ihania työkavereita ja monipuolisia työtehtäviä. Alussa myös tupakan jättäminen vaati joitakin päänsärkyisiä päiviä. Välillä mietinkin, oliko sisälläni oikeasti joku pienen pieni ihmisen alku, kun raskausvatsa ei ollut vielä kasvanut enkä tuntenut mitään pahoinvointejakaan. Tein raskaana ollessa vielä kerran raskaustestin ja kyllä, se oli edelleen positiivinen.
Ensimmäisellä kolmanneksella tuli myös käytettyä aikaa mietiskelyyn. Paljon joutui miettimään miten taloudellisesti pärjään lapsen kanssa, googletin Kelan sivuja tukien takia ja
tarkastelin työehtosopimusta mitä se kertoo äitiyslomasta sun muusta. Mieleeni tuli myös muuttaminen pois sen hetkisestä asunnosta huonon sijainnin sekä käytännöllisyyden vuoksi. Pohdin myös miten aion lapsen kasvattaa ja millainen äiti haluan olla. Ajatukset vain pyöri mielessä. Tuona aikana myöskään moni ei tiennyt raskaudestani, joten sen salaaminenkin oli välillä työlästä; halusinhan koko maailmalle riemuiten ilmoittaa, että masussani kasvaa pieni ihme, mutta halusin kuitenkin jarrutella sen kertomista siihen saakka, kunnes isoin riski keskenmenolle oli ohi. Pian onneksi koitti raskausviikko 12 ja sain siitä iloiten, mutta myös jännittäen ihmisille ilmoittaa.
Toinen raskauden kolmannes olikin minulle ihanaa aikaa, ja yleisestikin se on raskaudessa sitä mukavinta vaihetta. Tuona aikana oksensin kerran. Vain yksi aamupahoinvointi koko raskauteen! Väsymys alkoi kadota ja sain ihanaa puhtia päiviini. Masu alkoi kasvamaan ja olo oli ihana, mutta yksi asia alkoi ottamaan päähän: vaatteet eivät enää meinanneet mahtua samalla tavalla kuin ennen. Ensimmäiseksi pieniksi jäikin housut. Mutta mamapökät on ihanat päällä! Ei purista mistään ja näyttää hyvältä päällä! Raskausviikko 20 oli koko tuon ajan kohokohta; saihan tuolloin tietää oliko masussa kasvava pieni ihminen tyttö vai poika! Isä toivoi kovasti poikaa ja äiti tyttöä, mutta silti minulla oli takaraivossa valtava tunne, että poika olisi tulossa. Maman iloksi tyttö näytti masussa olevan!
Viimeinen raskauden kolmannes tulikin pian vastaan ja pikkuhiljaa alkoikin lasketun ajan odottaminen. Jäin pian lomalle töistä, josta jatkuikin suoraan äitiysloma. Maha alkoi kasvaa yhä isommaksi ja isommaksi ja huomasin kuinka nukkuminen haastavoitui sekä vessassa käymisestä alkoi tulla rasittavaa. Vointi on silti ollut koko ajan hyvä, jos nyt ei lasketa tätä viimeisen odotusviikon tuskaisia tunteita. Tällä kolmanneksella on tullut hoidettua paljon käytännön asioita kuten tukien hakeminen, lapselle säästötilin avaaminen ja viimeisten tarvikkeiden ostaminen. Laskettua aikaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa.
Mutta pian se onkin käsillä ja pian on myös pieni rakas tyttäreni sylissäni. Ei jaksa odottaa!
Näihin jännääviin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa! Ensi postauksessa saattaakin olla jo kuvia pienestä omasta rakkaasta ihmeestäni <3
-mira-
