Hola!
Mitäs meille kuuluu? No hyvää. Voikohan tuohon kysymykseen yleensä edes vastata, että huonosti. Hyvän tavan mukaisesti aina "Hyvää.". Mutta meille kuuluu hyvää! Aina löytyy murheita ja asioita jotka eivät olekaan niin hyvin kun voisi, mutta kun keskittyy niihin hyviin asioihin, niin elämäkin vaikuttaa heti paljon positiivisemmalta.
Tänään meinasin pelästyä aivan mielettömästi. Tietokoneeni alkoi tekemään jotain, mistä tällaisella tekniikan ihmelapsella ei ollut mitään tietoa. Olin ladannut noin viikko sitten uuden Windows10:n, jonka jälkeen koneeni ei toiminut niin kuin piti, mutta tänään tämä ei meinannut lainkaan enää käynnistyä. Tehdasasetusten palautuksen jälkeen sain tämän toimimaan! Kyllä helpotti, mutta ehkä voisin ostaa jonkun kovalevyn tms mikä nyt onkaan, johon saan kaikki kuvat ja muut tiedostot, jottei käy niin kuin edelliselle tietokoneelle, joka päätti vaipua ikuiseen uneen kaikkine kuvineen.
Mutta asiaan; mitä meille nyt sitten tarkemmin kuuluu! Tyttäreni täytti eilen yhden kuukauden ja itse alan jo panikoimaan, että kohta tuo jo kävelee ja juoksee, lähtee viettämään ensimmäistä päiväänsä koulussa ja pian se murrosikäkin saapuu. No, ei ehkä, mutta lapsen omaaminen näyttää oikeasti, kuinka nopeasti aika kuluukaan. Tyttö jo nostelee innokkaasti päätänsä, mutta ei vielä kuitenkaan hallitse mihin sitä hosuu. Ääntelykin on alkanut ähkimisestä muuttua kiljahduksiksi ja "höhötykseksi". Hän myös jaksaa jo valvoa kauemmin kuin pari viikkoa sitten ja on alkanut seurailemaan tarkkaavaisesti ympärillä olevaa maailmaa.
Kävimme ipanan täyttäessä kolme viikkoa perhekodilla ja samalla reissulla räpsittiin niitä ns. virallisia vauvakuvia. Tyttö ei ole ikinä ollut niin nätisti niin kauaa! Pitkän aikaa hän jaksoi poseerata ja todistaa kameralle kuinka söpö hän on :)
Pari päivää tuon jälkeen vietimme kotona, mutta lähdimme pian mummilaan Nastolaan ja viihdyimmekin siellä monta päivää. On hassua kuinka vieraskorea lapsi minulla on! Kyllä kotona valvotaan monta yötä putkeen ja kitistään minkä keretään, mutta oi kyllä mormorin (sana ruotsista, eli siis äidin äiti, murmur. Eikö ookki söpö nimi mummille! :D) luona, niin ollaan kuin enkeleitä ja nukutaan yöt paremmin kuin hyvin ja kitinän sijasta jutellaan pitkiä aikoja.
Juhannus kului myös maalla. Tein myös jotain itselleni aivan uutta! Kävin siskoni, hänen miehen ja iskän kanssa Vuolenkoskella juhannusaaton markkinoilla ja jätin pariksi tunniksi tytön äitini luokse. Kyllä hiukan jänskätti, mutta hyvin he pärjäsivät ja itsekin uskalsin ottaa rennosti hyvässä seurassa :) Join myös Juhannuksen kunniaksi tuolla reissulla jopa yhden siiderin! ..Ollaanpa sitä heittäydytty villiksi :D
Juhannuksena otin aurinkoa ja söin. Pari lisäkiloa tuli aivan varmasti, kun suuhun eksyi jokapäiväisten grilliruokien lisäksi jäätelöä, karkkia, sipsiä ja unohtamatta kermavaahdolla kuorrutettuja pannukakkuja. Mutta eikös juhlapyhinä saakin syödä vaikka kaksin käsin? Joulunakin saa! Tyttö sai kuitenkin tyytyä rintamaitoon. Tyytyväisenä hän makoili viltillä ja nautti hyvästä säästä, kunnes äiti ja murmur päättivät ottaa kamerat esiin ja ottaa 1kk-kuvia. Ei yhtäkään kuvaa, jossa hän ei olisi silmät kiinni tai huutaisi meille nyrkit heiluen. Tempperamenttisyyttä tuosta tytöstä kyllä jo nyt löytyy!
Perjantaina kurvaamme nokkamme kohti Oulua ja menemme moikkaamaan omien kavereiden lisäksi lapsosen isän puolen sukua ja tietty itse isimiestä. Toivon sydämeni pohjasta, että kahdeksan tunnin matkat suuntaansa sujuu hyvin, sillä olen vielä sellainen äiti, jota hävettää julkisella paikalla lapsen huuto. Mieleeni tulee vain, kuinka muut ajattelevat miten huono äiti olen ja miten en osaa hiljentää lastani. Hyvä puoli noissa junareissuissa on se, että ostin meille paikan lasten vaunusta. Siellä ehkä se mahdollinen meteli on ok..
Mutta seuraava teksti tuleekin ulos varmaan vasta tuon reissun jälkeen, joten muistakaahan seurata mua Instagramissa nimellä @mmiramarika ja Snachatissa nimellä @miramarika, jotta näette meidän arkea reaaliajassa!
-mira-
