Tänään olen ollut äitinä kolme ja puoli kuukautta ja vaikka tämä onkin ollut aina toisinaan raskasta, on tämä aika ollut myös elämäni parasta aikaa! Olen saanut seurata, kuinka tuo rakas esikoiseni kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia.
Tuossa vieressäni on juuri nyt peukaloaan intohimolla imevä tyttö, joka on saanut minut välillä hermoromahduksen partaalle ja välillä taas hymyn pyllyyn ja sydämen muotoiset lasit päähän. Hän heräsi juuri iltapäikkäreiltään ja on kohta vaatimassa ruokaa. Sitä ennen olisi vaihdettava vaippa. Noiden perusrutiinien jälkeen olisi aika leikkiä ja harjoitella makuullaan oloa, jotta pään kannattelu sujuisi paremmin. Pari kertaa Minea onkin jo kääntynyt selältä mahalleen, mutta sängyssä "alamäkeen" tai lattialla, mutta olen auttanut käden pois mahan alta. Sylissä tuo termiitti pyrkii yhä enemmän istuma-asentoon, vaikka sitä ei saisi tehdä vielä pariin kuukauteen.
Yksin oleminen on ollut välillä itselleni tosi rankkaa ja yksinäisyyteen olen välillä oikeasti jopa itkenyt. Oli eräs perjantai-ilta, tyttö nukkui ja netflix ei enää kiinnostanut. Kaverit oli juhlimassa, mutta itse en voinut edes seuraksi selvinpäin lähteä, koska enhän voi Mineaa yksin kotiin jättää. Seuraavana päivänä pakkasin laukun ja lähdin äitini luokse, jotten ihan mökkihöperöksi tulisi kerrostalokaksiossani.
Olen ollut nyt viikon kipeänä, flunssassa. Se onkin hieman vienyt voimiani ja olen ollut todella väsynyt. Eilen meillä kävi lapsiperheiden kotipalvelusta todella mukava täti, joka jatkossa parin kuukauden ajan pari kertaa viikossa käy meitä auttamassa. Tänään hän kävi Minean kanssa lenkillä ja itse sain aikaa saunomiseen (joka omassa saunassa onkin jäänyt synnytyksen jälkeen), syömiseen ja Hottikset 2.0:n katsomiseen. Oli ihanaa olla hetki täysin murehtimatta lapsijuttuja ja sain vain keskittyä itseeni.
-mira-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti