Ja nimekseen hän sai..

Hupsista! Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta meillä on riittänyt tekemistä niin paljon, että kirjoittaminen on jäänyt. Silloin kun olen saanut tyttösen nukkumaan ja itse takapuolen sohvan nurkkaan, niin laiskuus on ottanut vallan ja mielessäni olen sanonut: "Kirjoitan sitten huomenna." Tässä talossa huomenna on muutenkin joskus hiukan venyvä käsite: "Siivoan tuon sitten huomenna" "Huomenna käyn kaupassa" Todellisuudessa siivousurakka venyy usein viikon päähän ja kaupassa käynnin sijasta tyhjennänkin pakkasta.

24.7.2016 tyttömme sai nimekseen Minea Elisabet Christina. Ristiäiset vietettiin Nastolan Seurakunnan tiloissa ja meitä juhlijoita oli noin 20. Eräs tuttavani teki meille voileipäkakut ja itse väkersin täytekakun. Sen leipominen meni tietenkin viimeiseen hetkeen ja monen vuoden takaa tuttu resepti päättikin sitten jotenkin temppuilla ja sen kakun leipominen vaan venyi kohti yömyöhää. Mutta kakku saatiin pöytään ja maistui vieraille :D Juhlissa tärkeintä olikin meidän juhlakalumme, Minea. Ennen kastetilaisuutta, 15 min ennen sen alkua, päätti tämä ipana tehdä kakat. Isot kakat. Siinä vaiheessa kiitin Luojaa, ettei kastepuku ollut päällä, sillä sitä kakkaa oli joka paikassa. Noh isimiehen kanssa yhteistuumin saimme tytöllemme puhtaan pyllyn ja kastemekon päälle ja pääsimme aloittamaan tilaisuuden. Minea tosin ei oikein ollut innokas kuuntelemaan mitään jorinoita, vaan päätti itkeä koko tilaisuuden viimeistä virttä lukuun ottamatta, jolloin hän olikin siskoni syliin nukahtanut. Kummeja Minea sai neljä; oman siskoni ja isän veljen sekä molemmilta yhdet kaverit.

Juhlat oli juhlittu ja oli paluu arkeen. 2 kuukauden iän etappina oli neuvolakäynti, jossa neuvolatäti totesi tytön kasvavan niin käyrien mukaisesti, kun lapsi vaan voi kasvaa! ..jostain kumman syystä Minea on päättänyt tyhjentää suoltaan aina mielestäni hiukan huonoon aikaan, sillä myös neuvolatädille oli näytettävä, kuinka hyvin vatsa toimii. Minea sai myös ensimmäisen rokotteensa; suun kautta annettavan rotavirusrokotteen. 3kk neuvolassa tuleekin sitten piikit kankkuun.

 

Päätimme lähteä sitten Ouluun sukuloimaan. Olimme yötä Minean tädin ja serkun luona ja tarkoituksemme oli tulla viiden päivän jälkeen torstaina takaisin, mutta kalliiden junalippujen vuoksi kotiintulo alkoi venymään perjantaiksi, lauantaiksi ja lopuksi sunnuntaiksi. Sunnuntaina olimme jo matkalla juna-asemalle kun päätin junalippua metsästää kännykästä ja aloin ääneen kertaamaan sen tietoja. Tuolloin Minean isä tokaisi, että ei nyt ole 6.8 vaan 7.8. Olin siis ostanutkin edelliselle päivälle junalipun. Pikasoitto iskälle, että lainaisiko rahaa loppukuusta kun nyt ollaan hiukan jumissa Oulussa ja rahaa meneekin yllättävän paljon. Pääsimme kotiin 10.8 ja hyvä etten kotisohvalle päästyäni onnenkyyneleitä vuodattanut; tuntui se vaan niin ihanalta olla puolentoista viikon reissulta kotona. Ja mukavaahan meillä kyllä Oulussa oli! Kävimme katsomassa esteratsastustuntia, shoppailemassa Oulun Ideaparkissa, eksyinpä jopa Oulun keskustassa, joka ennen mulle ollut kovin tuttu. Tietyömaat ja uusi kauppakeskus hieman sekoitti päätäni :D Tietenkin Oulun mummulassa kävimme pariinkin kertaan. Vietimme myös "nuoremman sukupolven grilli-iltaa", johon osallistui Minean sukulaisia tädistä setään ja serkkuun.

Ihanat viikot siis takana ja nyt eletään jo elokuuta. Hurjaa kuinka aika meneekään niin nopeasti! Tässä kuussa Minea onkin jo 3kk!

Me vietetään tässä nyt pari rauhallista päivää kotona, mutta lähdemmekin siskoni luokse pariksi viikoksi jo viikonloppuna. Onneksi sentään olemme saman kaupungin sisällä :D

-mira-

Hyvä äiti

Viime kerrasta onkin jo aikaa, kun tänne kirjoittelin. Monena päivänä on ollut suunnitelmissa, että avaan tietokoneen ja päivittelen kuulumisiani tänne blogin puolelle, mutta jotenkin välillä jopa tietokoneen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein on tullut myös mietittyä, että mistähän sitä tällä kertaa höpöttelisi. Vaipoista? Oulun reissusta? Arjesta? Miten tyttö kehittynyt? Lopulta yksi asia on jäänyt mieleeni yli muiden. Hyvä äiti. Millainen on hyvä äiti? Romuttuuko yhden virheen jälkeen hyvän äidin titteli?

Jokainen äiti haluaa olla lapselleen hyvä äiti. Meillä on monenlaisia kokemuksia ja tottumuksia jo omasta lapsuudestamme mikä on oikein ja mikä ei. Kun toisessa perheessä sängyllä hyppiminen on sallittua, voi toisessa perheessä se ollakin ankarasti kiellettyä. Noh, oma naperoni ei sentään vielä sängyllä pompi, kun ei osaa hallitusti vielä edes päätänsäkään kannatella.

Kävin tuossa eräänä päivänä kaupassa ja ostoksieni seassa oli yksi siideri. Ostoksia oli niin vähän, että olin kaupassa kasannut ne vaunujen päälle, joten jokainen vaunuja katsonut asiakas sekä myyjä kyllä näki tuon siiderini. Jotenkin itselleni tulee päähän ajatus: "Mitähän toi aattelee nyt, kun mulla on siideri tos ja mul on pieni vauva. Varmaa aattelee, että oon joku juoppo yh-äiti. Huono äiti." Tosiasiassa kaikki tuo mölinä on vain pääni sisäistä hölmöä ajattelua, tuskin ketään ulkopuolista oma elämäni paljoa kiinnostaa.

Oulussa ihana ystäväni kävi meitä moikkaamassa <3

Entä jos jotakin sitten kiinnostaa? Aina löytyy niitä kukkahattutätejä, jotka niin mielensä pahoittavat muiden tekemisistä. Junamatkallani Lahdesta Ouluun kuuntelin käytävän toisella puolella olevia mammoja, jotka kovaan ääneen keskustelivat. Olimme lapsivaunussa, joten lasten ääniltäkään ei voitu välttyä; olihan siellä kuitenkin ala-asteikäisestä lapsosesta omaan kuukauden ikäiseen naperoon. Yläkerrassa oli lasten leikkitila. Mammat pohtivat yhdessä jokaisen lapsen ikää ja kommentoivat kaikkien tekemisiä. Otin lapseni syliin ja aloin imettämään. "Voi toista, taitaa olla ruoka-aika. Onpa se pikkuinen." Myöhemmin lähdin vaihtamaan vaippaa, ja ilokseni heti vaipanvaihdon jälkeen tyttö päätti tehdä kakat. Uudestaan vessaan siis. "Hetken kun tuo äiti olisi odottanut niin olisi säästynyt toiselta vessareissulta." Muidenkin lasten meluja sun muita he kovasti valittivat, ja lopulta he päättivät vaihtaa toiseen vaunuun. Mielestäni lapset saavat pitää ääntä ja siitä on turha nipottaa.

Mielessäni käy myös usein se, kuinka nuori äiti olen ja mitä joku saattaa siitä ajatella. Mutta miksi itse pohdin mitä muut minusta ajattelevat? Ehkä haluankin olla toisten silmiin hyvä äiti, mutta loppujen lopuksi ulkoinen habitus ei kerro oikeasti sitä olenko hyvä vai en. Olen päättänyt pyrkiä olemaan ajattelematta omaa elämää muiden silmin. Eri perheissä on eri kulttuureita ja eri määrä lapsia. Toisessa perheessä on yksi aikuinen kun toisessa kaksi. Toisen perheen vanhemmat ovat rikkaita ja toisessa perheessä eletään Kelan tuilla. Kaikki nuo vaikuttavat siihen, millaisia sääntöjä perheessä on ja siten myös siihen miltä perhe näyttää ulospäin. Ja samoin äiti. Helposti ajatellaan, että tatuoitu, monia lävistyksiä ottanut hiukset mustiksi värjännyt nainen olisi jotenkin niin huono äiti, kun vertaa naiseen, joka on ns. luonnollisen näköinen. Mutta haloo?! Jokaisella on oma tyylinsä esimerkiksi pukeutua, eikä se tosiaankaan kerro mitään millainen henkilö on äitinä.

Tyttösestä on tullut niin iloinen veijari!

Kävin eilen juhlimassa alkoholin merkeissä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Tuostakin sain kommentin, josta rivien välistä pystyin lukemaan, että eihän noin pientä, alle kaksi kuukautta vanhaa vielä saa jättää juhlimisen takia hoitoon. Kukin taplaa tyylillään, mutta kun lasta hoitaa 24/7 eikä perheessä ole isää, tarvitsee yksihuoltajaäiti välillä omaa aikaa poissa kotoota. Nollaamista, jotta jaksaa taas.

Vastataan nyt omaan kysymykseen, jonka alussa nostin ilmoille. Millainen on hyvä äiti?

Hyvä äiti ajattelee aina lapsen parasta.

Hyvä äiti on rakastava.

Hyvä äiti on lapsen tuki ja turva. 

Kävimme viikko sitten rippijuhlissa, viikon päästä onkin ristiäiset!

Niin! Yhden virheen jälkeen ei tosiaankaan romuta hyvän äidin titteliä. Ei edes kymmenen virheen jälkeen. Jokainen tekee virheitä ja virheistä oppii. Joskus täytyy tehdä kaikki kantapään kautta, jotta voi olla hyvä.

-mira-

Juhannuksen viettoa

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No hyvää. Voikohan tuohon kysymykseen yleensä edes vastata, että huonosti. Hyvän tavan mukaisesti aina "Hyvää.". Mutta meille kuuluu hyvää! Aina löytyy murheita ja asioita jotka eivät olekaan niin hyvin kun voisi, mutta kun keskittyy niihin hyviin asioihin, niin elämäkin vaikuttaa heti paljon positiivisemmalta.

Tänään meinasin pelästyä aivan mielettömästi. Tietokoneeni alkoi tekemään jotain, mistä tällaisella tekniikan ihmelapsella ei ollut mitään tietoa. Olin ladannut noin viikko sitten uuden Windows10:n, jonka jälkeen koneeni ei toiminut niin kuin piti, mutta tänään tämä ei meinannut lainkaan enää käynnistyä. Tehdasasetusten palautuksen jälkeen sain tämän toimimaan! Kyllä helpotti, mutta ehkä voisin ostaa jonkun kovalevyn tms mikä nyt onkaan, johon saan kaikki kuvat ja muut tiedostot, jottei käy niin kuin edelliselle tietokoneelle, joka päätti vaipua ikuiseen uneen kaikkine kuvineen.

Mutta asiaan; mitä meille nyt sitten tarkemmin kuuluu! Tyttäreni täytti eilen yhden kuukauden ja itse alan jo panikoimaan, että kohta tuo jo kävelee ja juoksee, lähtee viettämään ensimmäistä päiväänsä koulussa ja pian se murrosikäkin saapuu. No, ei ehkä, mutta lapsen omaaminen näyttää oikeasti, kuinka nopeasti aika kuluukaan. Tyttö jo nostelee innokkaasti päätänsä, mutta ei vielä kuitenkaan  hallitse mihin sitä hosuu. Ääntelykin on alkanut ähkimisestä muuttua kiljahduksiksi ja "höhötykseksi". Hän myös jaksaa jo valvoa kauemmin kuin pari viikkoa sitten ja on alkanut seurailemaan tarkkaavaisesti ympärillä olevaa maailmaa.

Kävimme ipanan täyttäessä kolme viikkoa perhekodilla ja samalla reissulla räpsittiin niitä ns. virallisia vauvakuvia. Tyttö ei ole ikinä ollut niin nätisti niin kauaa! Pitkän aikaa hän jaksoi poseerata ja todistaa kameralle kuinka söpö hän on :)

Pari päivää tuon jälkeen vietimme kotona, mutta lähdimme pian mummilaan Nastolaan ja viihdyimmekin siellä monta päivää. On hassua kuinka vieraskorea lapsi minulla on! Kyllä kotona valvotaan monta yötä putkeen ja kitistään minkä keretään, mutta oi kyllä mormorin (sana ruotsista, eli siis äidin äiti, murmur. Eikö ookki söpö nimi mummille! :D) luona, niin ollaan kuin enkeleitä ja nukutaan yöt paremmin kuin hyvin ja kitinän sijasta jutellaan pitkiä aikoja.

Juhannus kului myös maalla. Tein myös jotain itselleni aivan uutta! Kävin siskoni, hänen miehen ja iskän kanssa Vuolenkoskella juhannusaaton markkinoilla ja jätin pariksi tunniksi tytön äitini luokse. Kyllä hiukan jänskätti, mutta hyvin he pärjäsivät ja itsekin uskalsin ottaa rennosti hyvässä seurassa :) Join myös Juhannuksen kunniaksi tuolla reissulla jopa yhden siiderin! ..Ollaanpa sitä heittäydytty villiksi :D

Juhannuksena otin aurinkoa ja söin. Pari lisäkiloa tuli aivan varmasti, kun suuhun eksyi jokapäiväisten grilliruokien lisäksi jäätelöä, karkkia, sipsiä ja unohtamatta kermavaahdolla kuorrutettuja pannukakkuja. Mutta eikös juhlapyhinä saakin syödä vaikka kaksin käsin? Joulunakin saa! Tyttö sai kuitenkin tyytyä rintamaitoon. Tyytyväisenä hän makoili viltillä ja nautti hyvästä säästä, kunnes äiti ja murmur päättivät ottaa kamerat esiin ja ottaa 1kk-kuvia. Ei yhtäkään kuvaa, jossa hän ei olisi silmät kiinni tai huutaisi meille nyrkit heiluen. Tempperamenttisyyttä tuosta tytöstä kyllä jo nyt löytyy!

 Perjantaina kurvaamme nokkamme kohti Oulua ja menemme moikkaamaan omien kavereiden lisäksi lapsosen isän puolen sukua ja tietty itse isimiestä. Toivon sydämeni pohjasta, että kahdeksan tunnin matkat suuntaansa sujuu hyvin, sillä olen vielä sellainen äiti, jota hävettää julkisella paikalla lapsen huuto. Mieleeni tulee vain, kuinka muut ajattelevat miten huono äiti olen ja miten en osaa hiljentää lastani. Hyvä puoli noissa junareissuissa on se, että ostin meille paikan lasten vaunusta. Siellä ehkä se mahdollinen meteli on ok..

Mutta seuraava teksti tuleekin ulos varmaan vasta tuon reissun jälkeen, joten muistakaahan seurata mua Instagramissa nimellä @mmiramarika ja Snachatissa nimellä @miramarika, jotta näette meidän arkea reaaliajassa!

-mira-

Onnellinen isolla oolla

Onnea on..

Nukkua pitkään. Oli ihana olla perjantaina ja lauantaina äitini luona, kun sain nukkua, sillä yli-innokas isoäiti hoiti pienokaista. He kävivät saunomassa ja suihkussa, jotta pääsin itse yksin heidän jälkeensä saunomaan. Äitini otti aamulla hoitovastuun mielellään, jotta sain jatkaa unia imetyksen jälkeen.

Onnea on..

Oma äiti. Ilman hänen tukeaan tuskin jaksaisin lapsen kanssa yksin niin hyvin. On ihanaa kysyä äidiltä omasta ja siskoni vauva-ajasta ja vertailla sitä meidän vauva-aikaan. Äideiltä saa myös kullan arvoisia vinkkejä arkeen! Niin oma äitini kuin lapsen isän äiti sekä perhekotiäiti on antanut ohjeita ja vinkkejä mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Tietenkin sitä ajattelee välillä, että kyllä minä tiedän, mutta välillä se todellisuus iskee ja tajuan, että enhän tainnutkaan tietää. Harvoin sitä muistaakaan kiittää heitä!

Onnea on..

Mammakaverit. Minulla on jo monia ystäviä ja tuttavia, joilla on lapsia, joten heidän kanssaan on jotenkin niin samalla viivalla. On mahtavaa saada keskustella omista iloista ja arjen hankaluuksista ja saada heiltä myös vinkkejä. "Onko normaalii että tää puklaa näin paljon, mites teillä?" "Miten tää synnytyksestä palautuminen on näin hankalaa ja kipeetä!" "Kannattaaks mun ostaa noita 56-kokoisia pyjamia monta?" Ja me äidit tiedämme, ettei noita tyhmiä kysymyksiä olekaan. Kaikki me olemme olleet lähes samoissa tilanteissa ja tiedämme, että emme ole aina täydellisiä äitejä; emme me tiedäkään kaikkea, vaikka meidän muka pitäisi.

Onnea on..

Olla äiti. Ei olekaan mitään parempaa, kuin huomata miten paljon sitä voikaan rakastaa omaa lastaan. Ei aina ole helppoa rakastaa päälle puklaavaa, yöllä kitisevää ja hoitoalustalle pissaavaa vauvaa, mutta on ihana saada niitä onnistumisen tunteita! Itse olen usein niin iloinen ja helpottunut, kun yöllinen kolmen tunnin valvominen saadaan vihdoin loppumaan ja kaksien kakkojen pesun, pitkään kestävän hikan ja parin imetyskerran jälkeen tyttäreni nukahtaa syliin ja onnistun vielä jopa siirtämään hänet sänkyynsä ilman että hän herää.

Onnea on..

Oma aika. Tälläkin hetkellä nautin, kun saan syödä suklaata ja kirjoitella blogia. Taustalla soi Spotifyn soittolista ja löllöcollarit ei purista mistään. Keittiössä on sotkua ja pyykkiäkin pitäisi pestä, mutta niitä ehtii tehdä silloinkin, kun napero viihtyy sitterissä. Mielummin otan aikaa itselleni, jotta saan rentoutua ja jaksan siten myös paremmin taas vauvan herättyä hoitaa häntä. Ja eikös lapsiperheen koti saakin olla sen näköinen, että siellä eletään? Sotku on ok.

Onnea on..

Olla onnellinen. Olen onnellinen, kun olen saanut kalleimman aarteen, minkä ihminen voi saada. Olen onnellinen lapsestani. Olen onnellinen, kun hän on saanut näin hyvän lähipiirin itselleen. Olen onnellinen, kun saan mahdollisuuden tarjota hänelle hyvän elämän ja antaa hänelle sen, mistä itse olen lapsena jäänyt paitsi. Olen onnellinen että olen onnellinen.

Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin, että blogin nimi sekä nettiosoite on muuttunut! Nyt se sopiikin paremmin tähän vauvateemaan :)

-mira-

Vauva-arkea

Kun joku kysyy miten meidän arki sujuu ja miten jaksan, voin vielä hyvillä mielin vastata, että tosi hyvin.

Tyttöni on vasta tasan kaksi viikkoa, joten voi olla, että tuohon kysymykseen vastaan todella positiivisesti vain sen takia, että kaikki on niin uutta ja ihanaa, ettei negatiivista vastausta pystykään antamaan. Se uuden viehätys. On uutta ja jännää matkata linja-autolla. Ihana mammafiilis käydä kauniisti nukkuvan vauvan kanssa ruokaostoksilla. Todella supersankarillinen tunne, kun pelastaa itkevän vauvan sängystä, johon se raasu on yksin jätetty nukkumaan. Kakkavaippojen vaihto menee jo rutiinista. 

Mutta meillähän menee tosi hyvin! Olen ihmeissäni, kuinka kuin selkärangasta osaakin lähes kaiken vauvan hoitoon liittyvän. Vielä kaksi viikkoa sitten pohdin, miten tiedän, koska vauvalla on nälkä tai koska se on kitisevä väsymyksen takia. Nyt tuo kaikki tuntuu niin itsestäänselvältä. Ja olen kyllä saanut niin ihanan lapsen, että parempaa en voisi edes toivoa. Ei hän itke todellakaan turhista ja näyttää selkeästi mitä tarvitsee ennen hermostumistaan. Hän tykkää tapitella pitkiä aikoja silmiin ja viihtyy sitterissä, kun itse tarvitsen aikaa esimerkiksi ruoanlaittoo tai pyykkien pesuun. Tietenkin arkea helpottaisi toinen käsipari, mutta pärjäämme kaksinkin! 

Onhan tämä tytön tyllerö tosin vielä niin pieni, että hänen päivärutiineihinsa kuuluu pääasiassa vain syöminen ja nukkuminen. Jossain välissä tirautellaan pissa tai plöräytellään vaippaan kakka, mutta nekin onnistuvat nukkuessa :D 

Meillä yölliset heräämiset tapahtuvat aikalailla säännöllisesti kello kaksi, viisi ja aamulla heräillään kahdeksan aikoihin. Tosin itse aamu-unisena päätän jatkaa unia, jos se aikataulullisesti on mahdollista. Monena päivänä meille on tullut vieraita, joten nousen ylös, kunhan ipana on taas syötetty ja unilla. Välillä on pakko pitää päiviä, jolloin ei tapahdu mitään (..ja niitähän ei vielä ole ollut, mutta päätän nyt pyhittää huomisen ihan kotipäiväksi ilman mihinkään menoa ja ketään vierailijaa!) 

Mamman nappisilmä!

Tässä tutustutaan uuteen kaveriin ja taustalla masussa onkin toinen kaveri!
Tätä Elise-neitiä voi seurailla instagramissa @askelininka ja blogissa

Tänään kävimme päivällä neuvolassa ja tyttö oli todella reippaasti! Painoa oli tullut hyvin lisää pelkän imetyksen voimalla ja tyttö painoikin pari grammaa yli 4 kiloa ja pituuttakin oli n. 3 senttiä tullut lisää. Kesken neuvola-ajan tytölle tuli nälkä ja viimeistään tuolloin myös neuvolatäti varmasti huomasi, kuinka hyvin maidon tuotanto mulla on käynnissä! Tyttö meinasi tukehtua, kun maitoa kirjaimellisesti suihkusi rinnoista. Molemmista. 

Tämän jälkeen kävimme ystäväni kanssa lounaalla ja shoppailemassa. Matkaan tarttui itselleni jopa yksi vaatekappale (ei tosin sitä mitä olin etsimässä, tietenkään..) sekä vauvalle kolme pyjamaa. I love dad- pyjaman kautta saadaan isukki myös arkeen mukaan ;) ..tietty piti myös ostaa I love mom-pyjamakin.. :Dd 

Tänään on myös saatu aikaseks varata kastetilaisuuteen tila ja pappi! Tuo minun piti tehdä jo aikoja sitten, mutta laiska kun olen.. Nyt alkaakin sitten juhlien suunnittelu! Mitä meille päälle, mitä syötävää ja niin edelleen. Enpä ole juhlia joutunut suunnittelemaan sitten omien ylioppilasjuhlien jälkeen! 

Lisää kurkkimista meidän arkeemme taas myöhemmin! Snapchatissa meidät löytää nimellä miramarika; sieltä löytyy vauvakuvia toisen perään. Instagramista löydymme nimellä @mmiramarika

-mira-

Hän on täällä!

Kyllä, rakas pienokaiseni on syntynyt!

Edellisen blogitekstin kirjoituksesta meni n. 10 tuntia, niin lapsi oli sylissäni, kuka olisi arvannut! Menin nukkumaan keskiviikko-torstaiyönä hiukan ennen kahtatoista, blogin kirjoittamisen jälkeen. Kello oli vain paria minuuttia yli 00.00, kun kuulin poksahtavan äänen ja siinä samassa huomasin, että ääni johtui sikiökalvojen puhkeamisesta ja olin yltäpäältä lapsivedessä. Pienen paniikkiherneen vedin nenään, mutta tajusin sekunnin sadasosissa kerätä itseni ja ilmoittaa parvekkeella istuvalle tulevalle isälle vesien menosta. Hän taisi vetästä sen isomman paniikkiherneen nessuun :D Samalla kun kuivailin itseäni, hän soitti synnärille ja ohjeeksi saimme jäädä kotiin odottamaan supistuksia ja seuraamaan lapsen liikkeitä. Tuona hetkenä oli ihanaa, että hän oli minua tukemassa. Rauhallisesti tuo isukki patisti minut katsomaan vaatteet joilla lähden synnärille, kun tarve tulee ja käski mennä lepäilemään. 

Lepäillessä tajusin nauttia viimeisistä potkuista, joita sain esikoisestani tuntea mahassani. Silittelin mahaani ja itkin. En vielä kivuista, vaan siitä kuinka yhtäkkiä koko raskaus olikin tulossa niin konkreettisesti päätökseen, olinko valmis edes vielä äidiksi? Unenpäästä en saanut millään kiinni ja 02.00 alkoikin jo supistelut. Tuossa vaiheessa en osannutkaan kuvitella mitä kipua oli vielä tulossa. Isä kellotti supistuksia ja äiti valmistautui synnyttämään. Kävin lämpimässä suihkussa, pidin lämmintä kauratyynyä, otin särkylääkettä ja vaihtelin asentoja. Supistusten tihentyessä nopeaa vauhtia, päätimme lähteä hiukan aamu neljän jälkeen synnärille. 

Synnärillä meidät otettiin ihanasti vastaan ja tarkistettiin tilanne. Supistukseni alkoivat olla niin kovia, että meidät siirrettiin hyvinkin pian synnytyssaliin, jossa sain ensimmäiseksi helpotuksekseni ilokaasua. Parit supistukset siinä kestettiin, kunnes kaasun määrää oli lisättävä. Tuossa vaiheessa en huomannut enää ajankulua, elin vain supistuksesta toiseen. Tähän väliin paljastan asian, jota kovin monikaan ei tiedä: synnytyskivut tuntui välillä siltä, että olisin pidättänyt jäätävän isoa kakkaa; takapuoleen sattui enemmän kuin muualle! Noh takaisin asiaan.. :D Pian ilokaasu oli kuin ilmaa minulle ja kätilöt päättivät, että minulle annetaan seuraavaksi epiduraali-puudutus. Kun puudute vaikutti, pääsin hetkeksi nukahtamaan. Ei kipua missään reiluun tuntiin; olin taivaissa. Pian kuitenkin annosta oli lisättävä. 

Kello oli jonkin verran yli 9.00, kun aloimme arvuuttelemaan isukin kanssa mihin aikaan lapsi syntyy. Tuona seesteisenä aikana kätilö antoi luvan babyn isälle lähteä haukkaamaan happea tai käymään vaikka kanttiinissa. Sillä välin ähisin kätilölle, että on vessahätä ja isommat tulee kohta alle. Kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, että nyt on todenteolla muutosta tapahtunut ja pääsen ponnistamaan heti kun siltä vain tuntuu. "Kakkahätäni" olikin vain tarve ponnistaa. Onneksi isimies oli juuri saapunut takaisin. 

26.5.2016 4 minuutin ponnistuksen jälkeen klo 10.19 syntyi esikoisemme mitoin 3620g ja 50cm. Tuona hetkenä olin maailman onnellisin. Itkin. Hymyilin. Pidin rakasta tyttöäni sylissä ensimmäistä kertaa. Tuota hetkeä en ikinä unohda. 

Synnärillä olimme kolme yötä ja kotiuduimme 29.5. Nyt tyttäremme on jo viikon ja yhden päivän vanha ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. 

Kohti kotia!

Isi lähti eilen kotiin töiden vuoksi, joten vietimme ihan ekan yön kahdestaan tytön kanssa. Hormoneissani itkin illalla sitä, että en pärjään hänen kanssaan kaksi kotona. Oli jotenkin tosi turvaton olo. Itkin itseni uneen ja ensimmäisen kerran kun yöllä heräsin imettämään typyä, tajusin, että tässähän me hyvin pärjätään. Onneksi minulla on niin hyvin tukiverkostoa, etten varmasti polta itseäni loppuun lapsen hoidon kanssa. Lapsi sai synnärillä täydet pisteet, lastenlääkäri tarkasti ennen kotiinlähtöä lapsen ja kaikki oli todella hyvin. Saimme jopa lääkäriltä kommentin, kuinka tomera tyttö meillä on! Tyttö tykkää tuijotella ympärilleen paljon, kun on hereillä. Hän ei pahemmin itke ja pieni kitinäkin joskus johtuu vain siitä, että masuun on jäänyt ilmakupla. Täydellinen tyttö, vaikka itse sanonkin <3

-mira-

Riks raks ja poks

Viimeisiä viedään!

Päiviä laskettuun siis. Torstai, perjantai ja sitten vihdoin se kauan ja hartaasti odotettu lauantai 28.5.2016. Tosin se, että kuinka kauan syntymää joutuu odottaa onkin toinen asia, mutta tässä pienen perheen tulevat vanhemmat eivät jaksaisi enää odotella. Tänään on jo turvaistuin asennettu autoon ja hoitolaukkukin siellä. Malttamattomat. 

Kummeille on lähtenyt postia!

Tässä vaiheessa voisin kertoa omasta raskaudesta, siitä mitä olen saanut ja joutunut kokemaan. Olen ollut onnekas siinä, että yksin odottaessani olen kokenut varmaan yhden helpoimmista raskauksista mitä voi olla. Ensimmäisellä kolmanneksella eli alkuraskaudessa ainoa oireeni oli kuolettava väsymys. Olisin varmasti voinut töissäkin nukahtaa välillä pystyyn, jollei työssäni olisi paljon ihania työkavereita ja monipuolisia työtehtäviä. Alussa myös tupakan jättäminen vaati joitakin päänsärkyisiä päiviä. Välillä mietinkin, oliko sisälläni oikeasti joku pienen pieni ihmisen alku, kun raskausvatsa ei ollut vielä kasvanut enkä tuntenut mitään pahoinvointejakaan. Tein raskaana ollessa vielä kerran raskaustestin ja kyllä, se oli edelleen positiivinen.

Ensimmäisellä kolmanneksella tuli myös käytettyä aikaa mietiskelyyn. Paljon joutui miettimään miten taloudellisesti pärjään lapsen kanssa, googletin Kelan sivuja tukien takia ja 

 tarkastelin työehtosopimusta mitä se kertoo äitiyslomasta sun muusta. Mieleeni tuli myös muuttaminen pois sen hetkisestä asunnosta huonon sijainnin sekä käytännöllisyyden vuoksi. Pohdin myös miten aion lapsen kasvattaa ja millainen äiti haluan olla. Ajatukset vain pyöri mielessä. Tuona aikana myöskään moni ei tiennyt raskaudestani, joten sen salaaminenkin oli välillä työlästä; halusinhan koko maailmalle riemuiten ilmoittaa, että masussani kasvaa pieni ihme, mutta halusin kuitenkin jarrutella sen kertomista siihen saakka, kunnes isoin riski keskenmenolle oli ohi. Pian onneksi koitti raskausviikko 12 ja sain siitä iloiten, mutta myös jännittäen ihmisille ilmoittaa.

Toinen raskauden kolmannes olikin minulle ihanaa aikaa, ja yleisestikin se on raskaudessa sitä mukavinta vaihetta. Tuona aikana oksensin kerran. Vain yksi aamupahoinvointi koko raskauteen! Väsymys alkoi kadota ja sain ihanaa puhtia päiviini. Masu alkoi kasvamaan ja olo oli ihana, mutta yksi asia alkoi ottamaan päähän: vaatteet eivät enää meinanneet mahtua samalla tavalla kuin ennen. Ensimmäiseksi pieniksi jäikin housut. Mutta mamapökät on ihanat päällä! Ei purista mistään ja näyttää hyvältä päällä! Raskausviikko 20 oli koko tuon ajan kohokohta; saihan tuolloin tietää oliko masussa kasvava pieni ihminen tyttö vai poika! Isä toivoi kovasti poikaa ja äiti tyttöä, mutta silti minulla oli takaraivossa valtava tunne, että poika olisi tulossa. Maman iloksi tyttö näytti masussa olevan! 

Viimeinen raskauden kolmannes tulikin pian vastaan ja pikkuhiljaa alkoikin lasketun ajan odottaminen. Jäin pian lomalle töistä, josta jatkuikin suoraan äitiysloma. Maha alkoi kasvaa yhä isommaksi ja isommaksi ja huomasin kuinka nukkuminen haastavoitui sekä vessassa käymisestä alkoi tulla rasittavaa. Vointi on silti ollut koko ajan hyvä, jos nyt ei lasketa tätä viimeisen odotusviikon tuskaisia tunteita. Tällä kolmanneksella on tullut hoidettua paljon käytännön asioita kuten tukien hakeminen, lapselle säästötilin avaaminen ja viimeisten tarvikkeiden ostaminen. Laskettua aikaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa.

Mutta pian se onkin käsillä ja pian on myös pieni rakas tyttäreni sylissäni. Ei jaksa odottaa!

Näihin jännääviin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa! Ensi postauksessa saattaakin olla jo kuvia pienestä omasta rakkaasta ihmeestäni <3 

-mira-

Eihän tytöt paukuttele

Hola!

Päivät vähenee laskettuun aikaan ja tänään voin ottaa jo sormet laskemiseen mukaan. 10 päivää jäljellä! Välillä koen jo niin tuskaisia hetkiä, että toivon prinsessani pian syntyväksi. Nyt viimeistään ymmärrän sanonnan 'odottavan aika on pitkä'... 

Lueskelin tuossa pari päivää sitten ystäväni blogia, jossa oli "18x-jatka lausetta" - haaste ja nyt päätin sen saman tehdä!

En ymmärrä .. ihmisiä, jotka jakavat Facebookissa päivityksen tyylillä: "oli tääki taas päivä" ..Tollanen päivitys joka kerää huomiota mut ei avaa kellekkää mikä tilanne on?!?

-

Seuraavaksi ajattelin .. lähteä moikkaamaan nukkumattia

-

Viimeaikoina .. minulla on ollut jäätävä pesänrakennusvietti! Selailen netissä erilaisia sisustusjuttuja, siivoilen kotona (..eräs päivä aloin puunaamaan keittiön tuolejakin..) 

Babyn kehtonurkkaus sai uutta ilmettä, lisää tulossa!

-

En osaa päättää .. minkä tatuoinnin otan seuraavaksi monen idean joukosta!

-

Muistan ikuisesti .. kerran bussin käytävällä seistessäni nojanneeni tuntemattoman miehen jalkaan ajatellen sitä käsinojaksi..tajusin vasta kun mies alkoi liikuttamaan jalkaansa, että se ei ollutkaan käsinoja! Hupsan!

-

Päivän paras juttu .. oli käydä ihanien työkavereiden kanssa lounaalla ja saada masu täyteen hyvää ruokaa!

-

Noloa myöntää, mutta .. saatan piilottaa joskus tiskit uuniin. Vihaan tiskaamista ja pikaisella varoituksella jos joku tulee kylään, ei tiskivuorta ehdi tiskaamaan..

-

Viikko sitten .. istuin tällä samaisella paikalla samaan aikaan ja kirjoitin blogia 

-

Kaikista pahinta on .. kysyä monta kertaa "Ai mitä, en kuullut?" ja liian monen kysymisen jälkeen vain nyökätä päätä ja mumista jotain silti tietämättä mitä toinen minulle sanoi.. Ja tietenkin tuurillani se oli jokin kysymys johon piti jotain vastata ja saan vielä kysyä uudelleen että mitä..

-

Salainen taitoni on ..niskojen hierominen!

-

Jos saisin yhden toiveen se olisi .. että saisin lisää toiveita, jotka toteutuisi!

-

Minulla on pakkomielle .. ottaa margariinipurkista levitettä niin, että se jää tasaiseksi ja muruttomaksi. Vieraillessani jonkun luona alan tasoittamaan heidän margariinirasiaansa..joskus se hävettää!

-

Söin tänään .. Ilmakuivatulla kinkulla höystettyä salaattia

-

Ärsyttävintä on .. herätä pitkin yötä, kiitos loppuraskauden. Eiks lapsi vois potkia päivällä ja virtsarakon toiminta lakata yöksi?

-

Tekisi mieli .. tuoremehua oikein kylmänä

-

Minusta on söpöä .. lässyttäminen.. oli kyseessä sitten koiralle, omalle kullalle tai vauvalle lässytys :D 

-

Hävetti .. päästää yks päivä kaupassa aivan vahingossa ilmoja pihalle..ja nyt hävetti myöntää että nainenkin paukuttelee joskus.

-

Olenko ainoa, jonka mielestä .. suihkussa laulaminen on suihkuttelun kohokohta!

-mira-

Kevättä rinnassa

Täällä taas!

Heräsin eräs aamu jopa pirteänä ja päätin lähteä kaupasta ostamaan jotakin hyvää aamupalaa. Samalla huomasin kuinka luonto tuoksui ja linnut visersivät. Siinä auringon paisteessa taapertaessani olin varmasti silmin nähden onnellinen. Aurinkolasit päässäni kuvittelin jo oikeasti ensi kesän; sen kuinka kuukauden päästä kävelisin Lahden satamassa vaunujen kanssa, nauttisin silloin tällöin (lue joka päivä) jäätelöä ja kävisin ystävieni kanssa piknikillä. 

Olen nyt hyvinä ja lämpiminä säinä useasti istuskellut parvekkeella ja ottanut aurinkoa, mitä tässä muutakaan lomalainen tekisi! Voitteko kuvitella kuinka haastavaa on saada muullekin aurinkoa, kun nenälle jonka sain palamaan ja mahalle joka synnytyksen jälkeen tulee näyttämään aivan mustalta, sillä iho palaa takaisin isolta venytykseltä? Okei, saan kyllä koko etupuolelle aurinkoa, mutta haasteeksi jää kropan toinen puoli! Eihän sitä vain voi lysähtää mahalleen makoilemaan ja nauttimaan, kuinka aurinko lämmittää selkää ja jalkojen takaosia! Voi masu minkä teet :D Fiksuna likkana sentään tajusin, että voihan tuossa tuolilla istua väärinpäin ja täten saada selällekin väriä :) Jalat ehtii kyllä ruskettumaan kesän aikana.

Tässä mammaloman aikana olen saanut hankittua kaikenlaista tarpeellista ja ei niin tarpeellista pienokaiselle. Masussa kasvaa siis hyvin suurella todennäköisyydellä tyttö! Pitkään etsin niin käytettynä kun uutena vauvalle vaunuja, ja mielellään yhdistelmävaunuja, jotta saan ne sitten rattaiksi kun siihen tarve. Uudet vaunut maksavat oikeasti aika mielettömästi! Sitä ajatellaan, että "lapselle sitten hankitaan ne Emmaljungat", mutta kuinka moni tietääkään paljon nekin uutena maksavat? Tuhat euroa, ylikin. Ei sitä ainakaan itselläni ole sellaisiin varaa. Olen myös huomannut, kuinka helposti sitä tavallaan kilpaillaan vauvalle ostetuista tarvikkeista! Mitä tunnetumpi merkki, sitä parempi. Mutta kuinka monella yksin vauvan kanssa jäävällä onkaan sellaisiin varaa? Ei itselläni käynyt mielessänikään ostaa Emmaljungia, kyllä halvemmallakin löytyy todella hyviä vaunuja :) Itse ostin Baby Merc Junior- yhdistelmävanut ja luin niistä todella paljon hyviä palautteita netistä. Päätimme isukin kanssa yhdessä kuosin, ja vaikka itse sanonkin niin kyllä noi on aivan ihanat! Kalpenee muut näiden rinnalla, kun rinsessan kanssa ollaan vaunuilemassa ;) 

Äitini hankki minulle tuttavansa kautta käsintehdyn kehdon, ja ai että olen tästä kehdosta niin onnellinen! Yhdessä suunnittelimme äidin kanssa millainen tästä tulisi; kehto on saanut kolmesta eri kehdosta vaikutteita ja itse päätin vielä lopuksi värinkin. Kehto on sopivan korkea sänkyni viereen; ei tarvitse kumarrella. Sen saa myös keinumaan ja kun yhden tapin laittaa paikoilleen, saa kehdon myös liikkumattomaksi. Tästä tulee niin mun silmäterä ja toivon, että vielä lapsen lapsetkin tässä nukkuisivat!

Moni ystäväni ja tuttavani on joutunut kokemaan ja ehkä hiukan tylsistymäänkin mun kokoaikaiseen vauvahöpötykseen.. Mutta itse olen niin täpinöissäni! Ja jos totta puhutaan, niin mitäs muutakaan minulla olisi, mistä juttelisi? Olen lomalla ja elän vauvantarvikkeiden keskellä ja masussani potkii pieni möhköfantti. Kotonani ei ole tällä hetkellä ketään, jolle potkuista ilmottelisin tai jonka kanssa hypistelisin noita niin suloisia vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Siksi läheiseni ovat joutuneet uhreiksi, pyydän anteeksi! :D Nyt voisin puhua jostain muusta kun vauvajutuista... 

Yllätyin, kuinka olenkaan saanut vietettyä nyt noin 1,5 kuukautta lomaa näinkin nopeasti! Minusta on ihanaa, kun olen Lahteen muuttanut, että olen saanut viettää enemmän ystävieni kanssa aikaa ja todella moni on tullut käymään luonani. On ihana saada viestejä, joissa lukee "Mira ollaa koht sun luona, keitä kahvit" tai "Mennääks lounaalle ja samalla kirppiksille?" Nastolasta käsin en olisi tosiaankaan näin usein viettänyt aikaa ystävieni kanssa. Olen käynyt monena päivänä satamassa, joskus jäätelöllä ja joskus katsomassa auringonlaskua. Itse niin luontoa rakastavana ihmisenä nautin mielettömästi ulkona olemisesta, olen sitten parvekkeella tai kirjaimellisesti ulkona. Jos joku kesällä kaipaa seuraa rannalle, metsälenkille tai vain satamaan niin minuun saa ottaa yhteyttä!

Lahden mahtavat, yli kahdenkymmenen asteen helteet, ovat saaneet minut koluamaan kesävaatteita kaapista. Kyllähän niitä vaatteita on, mutta kuinka moni mahtuu tällä hetkellä päälle? Se onkin sitten eri asia.. :D Onnekseni tajusin, kuinka haaroista revenneet äitiysfarkut ovatkin onnen omiaan pieneen tuunaukseen ja leikkelin niistä shortsit. Pidemmät paidat sopivat vielä hyvin, mutta suurin osa paidoista jää liian lyhyiksi ja saa mahani näkymään. Mutta eipä tätä raskautta olekaan enää paljoa jäljellä! 

Tänään raskaus on niinkin pitkällä kun rv37+4 ja se merkitsee että jäljellä laskettuun olisi enää 2 viikkoa ja 3 päivää! Vähiin käy päivät! Raskaus on nyt täysiaikainen ja vauva voi syntyä koska vain.

Ihan lopuksi oli pakko laittaa pieni kevennys! Nauroin tolle maha kippurassa ku näin ton ja oli pakko tallentaa puhelimen muistiin :Dd !!

Nauttikaahan säistä! Koitan päästä vielä kirjoittelemaan, ennen kuin lapsonen päättää tähän maailmaan syntyä :)

-mira-