Minä ja hän

Tänään olen ollut äitinä kolme ja puoli kuukautta ja vaikka tämä onkin ollut aina toisinaan raskasta, on tämä aika ollut myös elämäni parasta aikaa! Olen saanut seurata, kuinka tuo rakas esikoiseni kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia.

Tuossa vieressäni on juuri nyt peukaloaan intohimolla imevä tyttö, joka on saanut minut välillä hermoromahduksen partaalle ja välillä taas hymyn pyllyyn ja sydämen muotoiset lasit päähän. Hän heräsi juuri iltapäikkäreiltään ja on kohta vaatimassa ruokaa. Sitä ennen olisi vaihdettava vaippa. Noiden perusrutiinien jälkeen olisi aika leikkiä ja harjoitella makuullaan oloa, jotta pään kannattelu sujuisi paremmin. Pari kertaa Minea onkin jo kääntynyt selältä mahalleen, mutta sängyssä "alamäkeen" tai lattialla, mutta olen auttanut käden pois mahan alta. Sylissä tuo termiitti pyrkii yhä enemmän istuma-asentoon, vaikka sitä ei saisi tehdä vielä pariin kuukauteen.

Yksin oleminen on ollut välillä itselleni tosi rankkaa ja yksinäisyyteen olen välillä oikeasti jopa itkenyt. Oli eräs perjantai-ilta, tyttö nukkui ja netflix ei enää kiinnostanut. Kaverit oli juhlimassa, mutta itse en voinut edes seuraksi selvinpäin lähteä, koska enhän voi Mineaa yksin kotiin jättää. Seuraavana päivänä pakkasin laukun ja lähdin äitini luokse, jotten ihan mökkihöperöksi tulisi kerrostalokaksiossani.

Olen ollut nyt viikon kipeänä, flunssassa. Se onkin hieman vienyt voimiani ja olen ollut todella väsynyt. Eilen meillä kävi lapsiperheiden kotipalvelusta todella mukava täti, joka jatkossa parin kuukauden ajan pari kertaa viikossa käy meitä auttamassa. Tänään hän kävi Minean kanssa lenkillä ja itse sain aikaa saunomiseen (joka omassa saunassa onkin jäänyt synnytyksen jälkeen), syömiseen ja Hottikset 2.0:n katsomiseen. Oli ihanaa olla hetki täysin murehtimatta lapsijuttuja ja sain vain keskittyä itseeni.

-mira-

Sinä pystyt siihen!

Jokainen aina välillä toivoo, että joku taputtaisi olkapäätäsi tai halaisi ja sanoo: "Sinä pystyt siihen!" Emme ole syntyneet kultalusikka suussa ja sankariviitta selässä hoitamaan kaikkea täydellisesti. Välillä me teemme virheitä, aina ei jaksa ja joskus tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.

Tänään minulla oli juuri sellainen päivä, että olisin ollut enemmän kuin kiitollinen, jos talossa olisi mies, joka välillä olisi ottanut tuon kitisevän kolmikuisen tyttären syliin ja sanonut minulle, että mene nukkumaan. Tänään koin sen mitä en vain reilu kolme kuukautta sitten osannut kuvitellakaan. Päätä särki, mahaan sattui, oli kuuma ja kun parvekkeen oven avasi tuli kylmä. Tyttö kitisi jos laitoin pois sylistäni. Hän nukkui todella vähän, joten omaa aikaa en saanut. Kun Minea viimein nukahti, sain käytyä vessassa ja laitettua pyykit koneeseen. Hetken istuin sohvalla, kunnes tyttäreni vaati jälleen huomionsa. Kaiken lisäksi väsymys painoi. Olin henkisesti loppu.

Tytön iltapäikkäreiden jälkeen päätin, että tämä päivä viedään kunnialla loppuun. Yhdessä köllöttelimme sängyssä, juttelimme, leikimme ja söimme. Päätin mielessäni, että minä pystyn ja jaksan. Tiesin noin vuosi sitten raskaustestin tehneenä mitä tuleman pitää; elämäni tulisi muuttumaan monen asian suhteen. Tänä iltana katsoin tytärtäni ja hän hymyili minulle. Tuona ihanana hetkenä tajusin miljoonannen kerran, että olen tehnyt elämääni jotain kultaakin arvokkaampaa. Olen saanut tytön, jota voin rakastaa sydämeni kyllyydestä eikä kukaan sitä rakkautta voi viedä pois. Vaikka välillä arki potkii takaraivoon niin tiedän että huomenna on taas parempi päivä. Joka ilta katson tyttöäni hänen nukkuessaan ja olen onnellinen hänestä.

Näihin aikoihin monella on alkanut koulu tai lomat loppunut ja töihin palattu. Haluan siis kaikille sanoa: SINÄ PYSTYT SIIHEN! Oli seuraava projektisi sitten lapsen hoitaminen, koulunpenkin kuluttaminen, leivän ansaitseminen tai vaikka nuo kaikki, uskon sinun pärjäävän! Etsi kaikesta huonostakin se hyvä puoli, niin saat elämästäsi paljon positiivisemman!

-mira-

Mietteitä kasvatuksesta

Viimepäivinä on väkisin tullut mietittyä, että miten sitä haluaa omaa lasta kasvattaa. On tietenkin asioita, joista omasta lapsuudesta olen jäänyt paitsi ja joita haluan antaa ja opettaa lapselleni, mutta myös asioita joita en missään nimessä halua tytön kokevan tai oppivan. Pari tuttavaani on sanonut, että tytöstä voisi tulla laulaja, nyrkkeilijä, presidentti tai tanhutanssija. Mutta mitä itse haluan? Kun lapsi on tarpeeksi vanha, niin mitä harrastusta sitä lähdetään kokeilemaan?

Itse olen lapsena kokeillut jos jonkinmoisia harrastuksia. Sulkapalloa tuli pelattua yhdeksän vuotta, vuoden taisin pianoa soittaa ja käsityökerhossa olin pari vuotta. Myös akrobatiaa, näyttelemistä, hiihtoa ja kuvataidetta on tullut harrastettua. Pihalla ollaan heitelty frisbeegolfia, pelattu jalkapalloa ja  kokeiltu lentopalloakin (jota en vieläkään osaa..pitääkö sen pallon oikeasti sattua käsiin?!).

Miten minusta on tullut minä? Nykyään en harrasta edellisistä mitään. Onko se oma juttu jäänyt keksimättä? No, tuota kautta päädyin miettimään tyttöäni, joka kuitenkin tulee kasvamaan vaipoista pois ja ehkä jossain vaiheessa on alettava ohjaamaan siihen "oikeaan" suuntaan elämässä. 

"Haluan, että Mineasta tulee ylioppinut ja saa hyvän ammatin. Myös jossain harrastuksessa vertaansa vailla!" Niin sitä tässä jo hiljaisina hetkinä miettii. Monen lapsen elämän suuntaan vaikuttaa myös vanhempien varallisuus. Huippuratsastajia tai jääkiekon pelaajia tuskin tulee rutiköyhistä perheistä ja tarviihan niihin lukiokirjoihinkin rahaa. Vaikka Minean isän kanssa emme olekaan samassa taloudessa, olemme päättäneet antaa kaiken mahdollisen tukemme tytön elämiseen, onhan hän meille kultaakin arvokkaampi.

"Mineasta tulee rehellinen, tunnollinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva tyttö. Karkkia syödään vain karkkipäivänä." Sitä tulee välillä vierestä katsottua muita perheitä ja lapsia ja mietittyä olikohan tuo nyt oikein, itse olisin sen tehnyt ainakin paljon paremmin. Pikkuhiljaa Mineakin alkaa jo syömään muutakin kun rintaa, ja on jo aika alkaa miettiä esimerkiksi ruokavaliota. Ei joka päivä mäkkisafkaa syövä lapsi jaksa ja voi niin hyvin kuin terveellisesti lautasmallin mukaisesti syövä, mutta eikös välillä saakin syödä mättöruokaa? Lapsi oppii sen mallin miten perheessä vanhemmat toimivat. Tämän vuoksi ainakin itse olen päättänyt pyrkiä pikkuhiljaa pois siitä "opiskelijaelämästä" ja parin leivän ja makaronin sijasta päivällä voisi syödä salaattia, perunaa ja hedelmiä. Samoin omaa liikkumista voisi lisätä, jotta lapsikin sitä voisi alkaa rakastamaan. Jääkaapin ja sohvan välinen urheilumatka ei taida riittää hyvään yleiskuntoon..? 

Käytöstavoista olenkin lukenut monesta eri yhteydestä sosiaalisesta mediasta. Varsinkin vanhemmat ihmiset mollaavat lapsia ja heidän vanhempiaan, mutta mielestäni heidänkin olisi hyvä katsoa omaa lapsuuttaan. Kyllä naapurin omenapuusta on 50 vuotta sitten varastettu ihan samalla tavalla omenoita kuin tänäkin päivänä. Tietenkin itse pyrkii siihen "täydelliseen lapseen", mutta lapset ovat lapsia ja keksivät metkuja. Kunhan aikuisena osataan käyttäytyä.

Minea on löytänyt kielensä ja sitä onkin kiva

näyttää äidille!

Tästä sekavaakin sekavammasta tekstistä haluan tuoda yhteenvetona seuraavan: lapsien kuuluu antaa kokeilla rajojaan, erilaisia harrastuksia ja kokea pettymyksiä, jotta heistä kasvaa niitä paljon puhuttuja "kunnon kansalaisia". Sitä en tiedä mikä tekee kansalaisesta kunnollisen, mutta sekin taitaa olla aikalailla mielipidekysymys. Vanhempien on hyvä pitää rajat, mutta osata joustaa myös tarpeen mukaan. Tukeminen on lapselle todella tärkeää. Muistetaan kehua lapsiamme! 

-mira-

Arjen pelastajat

Ajattelin listailla asioita, jotka tekevät meidän arjestamme helpompia ja mitkä taas voi jättää unholaan.

Puhdistuspyyhkeet ovat paras asia, jonka tiedän. Niillä saa pyyhittyä kätevästi rähmät silmistä ja siistittyä vaippa-alueen. Liikenteessä ollessa omat kädet on kätevää pyyhkäistä kosteisiin liinoihin, kun pitäisi jotain syötävää napostella nassuun tai muuten vai likaantuneet kätöset olisi saatava siisteiksi.

Taitettava hoitoalusta tuli vaunusetin mukana ja kulkee myös meillä aina joka paikassa. Yleisillä paikoilla hoitohuoneissa on yleensä vain kova taso, joten vauva on miellyttävämpi laskea ensinnäkin omaan alustaan hygieniasyistä, mutta se on myös pehmeämpi.

Huppupyyhe on paljon parempi vauvalle kuin normaali pyyhe. Kummatkin tietenkin kuivaa lapsen, mutta kun vauvan nostaa kylpyammeesta, on kätevää laittaa ensitöikseen huppu päähän niin saa pyyhkeen pysymään ipanalla päällä paremmin. Tämä varsinkin, kun yksin pääsääntöisesti tyttöä kylvettelen, eikä ketään ole ottamassa vauvaa vastaan.

Muovifrotee sängyssä on pakollinen. Itselläni se on mukavuussyistä lakanan alla, mutta kaikki kuolat ja pulautukset jäävät siihen, eivätkä jatka matkaa petauspatjaan asti. Vähentää pyykkiä ;)

Liivinsuojukset oli oman päiväni pelastaja ja on vieläkin, jos johonkin lähden ilman vauvaa. Kyllä välillä hävetti, kun rintaliivien ja paidan läpi pursusi maito ja rintojen kohdalla paistaa märät läntit. Tämä siis mikäli niitä ei ollut muistanut laittaa :D Oma maidon tuotanto on meinaa aika runsasta!

Meille turhia kapistuksia:

Tutti. Minea ei syö millään tuttia, vaikka siihen on koitettu opettaa jo pari kuukautta. Synnärillä meille sanottiin, ettei tuttia saisi kolmeen ensimmäiseen viikkoon käyttää ja kysyimmekin sitten neuvolatädiltä että miksi. Tutin käyttö rintaa imevällä voi alussa tehdä ongelmia imuotteeseen kun rinnasta syödään. Mutta meidän tyttö on löytänyt sormet ja niiden imemistä onkin sitten vaikeampi saada lopettamaan. Täten myös tuttinauha on meillä turha.

Unipussia minulle suositeltiin, ja ostinkin sellaisen kerran kirpputorilta kun halvalla löytyi. Tajusin vasta tytön ollessa kaksi kuukautta, että ainii sellainenhan meiltä löytyy. Päätin kokeilla sitä parina yönä, mutta itse koen sen jotenkin hankalana ja pidän enemmän peitosta. Toisaalta kesällä meillä on makuuhuoneessa ollut todella kuuma ja tyttö olisi varmaa unipussissa tukehtunut kuumuuteen. Talvella voisikin ehkä toimia.

Sinkkivoide sekä talkki on jäänyt meiltä tähän mennessä lähes käyttämättä. Kerran niitä olen vaippa-alueen punoitukseen laittanut, mutta mielestäni sen ihon saa pidettyä hyväkuntoisena ihan vain antamalla ilmakylpyjä (olemalla hetken ilman vaippoja ja antaa alapään tuulettua) sekä vaihtamalla vaipan tarpeeksi usein. Myöskään mitään vauvalle tarkoitettua pesuainetta en ole kertaakaan vielä käyttänyt; synnärillä ja neuvolassa toitotetaan lapsen ihon pesuun riittävän ihan veden.

Hoitotason jätin ihan tarkoituksella ostamatta, sillä asunnossani ei olisi sille ollut edes tilaa. Hoitoalustan voi helposti siirtää paikasta toiseen ja meillä sen pääpaikka onkin pesukoneen päällä.

Tuossa nyt joitakin mitä MEIDÄN arkeemme kuuluu ja mistä olemme luopuneet. Tietenkin vaipat, harsot, vaunut ja turvaistuimet ovat tärkeitä, mutta ne nyt ovat aika itsestään selvyyksiä.

-mira-

Ja nimekseen hän sai..

Hupsista! Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta meillä on riittänyt tekemistä niin paljon, että kirjoittaminen on jäänyt. Silloin kun olen saanut tyttösen nukkumaan ja itse takapuolen sohvan nurkkaan, niin laiskuus on ottanut vallan ja mielessäni olen sanonut: "Kirjoitan sitten huomenna." Tässä talossa huomenna on muutenkin joskus hiukan venyvä käsite: "Siivoan tuon sitten huomenna" "Huomenna käyn kaupassa" Todellisuudessa siivousurakka venyy usein viikon päähän ja kaupassa käynnin sijasta tyhjennänkin pakkasta.

24.7.2016 tyttömme sai nimekseen Minea Elisabet Christina. Ristiäiset vietettiin Nastolan Seurakunnan tiloissa ja meitä juhlijoita oli noin 20. Eräs tuttavani teki meille voileipäkakut ja itse väkersin täytekakun. Sen leipominen meni tietenkin viimeiseen hetkeen ja monen vuoden takaa tuttu resepti päättikin sitten jotenkin temppuilla ja sen kakun leipominen vaan venyi kohti yömyöhää. Mutta kakku saatiin pöytään ja maistui vieraille :D Juhlissa tärkeintä olikin meidän juhlakalumme, Minea. Ennen kastetilaisuutta, 15 min ennen sen alkua, päätti tämä ipana tehdä kakat. Isot kakat. Siinä vaiheessa kiitin Luojaa, ettei kastepuku ollut päällä, sillä sitä kakkaa oli joka paikassa. Noh isimiehen kanssa yhteistuumin saimme tytöllemme puhtaan pyllyn ja kastemekon päälle ja pääsimme aloittamaan tilaisuuden. Minea tosin ei oikein ollut innokas kuuntelemaan mitään jorinoita, vaan päätti itkeä koko tilaisuuden viimeistä virttä lukuun ottamatta, jolloin hän olikin siskoni syliin nukahtanut. Kummeja Minea sai neljä; oman siskoni ja isän veljen sekä molemmilta yhdet kaverit.

Juhlat oli juhlittu ja oli paluu arkeen. 2 kuukauden iän etappina oli neuvolakäynti, jossa neuvolatäti totesi tytön kasvavan niin käyrien mukaisesti, kun lapsi vaan voi kasvaa! ..jostain kumman syystä Minea on päättänyt tyhjentää suoltaan aina mielestäni hiukan huonoon aikaan, sillä myös neuvolatädille oli näytettävä, kuinka hyvin vatsa toimii. Minea sai myös ensimmäisen rokotteensa; suun kautta annettavan rotavirusrokotteen. 3kk neuvolassa tuleekin sitten piikit kankkuun.

 

Päätimme lähteä sitten Ouluun sukuloimaan. Olimme yötä Minean tädin ja serkun luona ja tarkoituksemme oli tulla viiden päivän jälkeen torstaina takaisin, mutta kalliiden junalippujen vuoksi kotiintulo alkoi venymään perjantaiksi, lauantaiksi ja lopuksi sunnuntaiksi. Sunnuntaina olimme jo matkalla juna-asemalle kun päätin junalippua metsästää kännykästä ja aloin ääneen kertaamaan sen tietoja. Tuolloin Minean isä tokaisi, että ei nyt ole 6.8 vaan 7.8. Olin siis ostanutkin edelliselle päivälle junalipun. Pikasoitto iskälle, että lainaisiko rahaa loppukuusta kun nyt ollaan hiukan jumissa Oulussa ja rahaa meneekin yllättävän paljon. Pääsimme kotiin 10.8 ja hyvä etten kotisohvalle päästyäni onnenkyyneleitä vuodattanut; tuntui se vaan niin ihanalta olla puolentoista viikon reissulta kotona. Ja mukavaahan meillä kyllä Oulussa oli! Kävimme katsomassa esteratsastustuntia, shoppailemassa Oulun Ideaparkissa, eksyinpä jopa Oulun keskustassa, joka ennen mulle ollut kovin tuttu. Tietyömaat ja uusi kauppakeskus hieman sekoitti päätäni :D Tietenkin Oulun mummulassa kävimme pariinkin kertaan. Vietimme myös "nuoremman sukupolven grilli-iltaa", johon osallistui Minean sukulaisia tädistä setään ja serkkuun.

Ihanat viikot siis takana ja nyt eletään jo elokuuta. Hurjaa kuinka aika meneekään niin nopeasti! Tässä kuussa Minea onkin jo 3kk!

Me vietetään tässä nyt pari rauhallista päivää kotona, mutta lähdemmekin siskoni luokse pariksi viikoksi jo viikonloppuna. Onneksi sentään olemme saman kaupungin sisällä :D

-mira-

Hyvä äiti

Viime kerrasta onkin jo aikaa, kun tänne kirjoittelin. Monena päivänä on ollut suunnitelmissa, että avaan tietokoneen ja päivittelen kuulumisiani tänne blogin puolelle, mutta jotenkin välillä jopa tietokoneen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein on tullut myös mietittyä, että mistähän sitä tällä kertaa höpöttelisi. Vaipoista? Oulun reissusta? Arjesta? Miten tyttö kehittynyt? Lopulta yksi asia on jäänyt mieleeni yli muiden. Hyvä äiti. Millainen on hyvä äiti? Romuttuuko yhden virheen jälkeen hyvän äidin titteli?

Jokainen äiti haluaa olla lapselleen hyvä äiti. Meillä on monenlaisia kokemuksia ja tottumuksia jo omasta lapsuudestamme mikä on oikein ja mikä ei. Kun toisessa perheessä sängyllä hyppiminen on sallittua, voi toisessa perheessä se ollakin ankarasti kiellettyä. Noh, oma naperoni ei sentään vielä sängyllä pompi, kun ei osaa hallitusti vielä edes päätänsäkään kannatella.

Kävin tuossa eräänä päivänä kaupassa ja ostoksieni seassa oli yksi siideri. Ostoksia oli niin vähän, että olin kaupassa kasannut ne vaunujen päälle, joten jokainen vaunuja katsonut asiakas sekä myyjä kyllä näki tuon siiderini. Jotenkin itselleni tulee päähän ajatus: "Mitähän toi aattelee nyt, kun mulla on siideri tos ja mul on pieni vauva. Varmaa aattelee, että oon joku juoppo yh-äiti. Huono äiti." Tosiasiassa kaikki tuo mölinä on vain pääni sisäistä hölmöä ajattelua, tuskin ketään ulkopuolista oma elämäni paljoa kiinnostaa.

Oulussa ihana ystäväni kävi meitä moikkaamassa <3

Entä jos jotakin sitten kiinnostaa? Aina löytyy niitä kukkahattutätejä, jotka niin mielensä pahoittavat muiden tekemisistä. Junamatkallani Lahdesta Ouluun kuuntelin käytävän toisella puolella olevia mammoja, jotka kovaan ääneen keskustelivat. Olimme lapsivaunussa, joten lasten ääniltäkään ei voitu välttyä; olihan siellä kuitenkin ala-asteikäisestä lapsosesta omaan kuukauden ikäiseen naperoon. Yläkerrassa oli lasten leikkitila. Mammat pohtivat yhdessä jokaisen lapsen ikää ja kommentoivat kaikkien tekemisiä. Otin lapseni syliin ja aloin imettämään. "Voi toista, taitaa olla ruoka-aika. Onpa se pikkuinen." Myöhemmin lähdin vaihtamaan vaippaa, ja ilokseni heti vaipanvaihdon jälkeen tyttö päätti tehdä kakat. Uudestaan vessaan siis. "Hetken kun tuo äiti olisi odottanut niin olisi säästynyt toiselta vessareissulta." Muidenkin lasten meluja sun muita he kovasti valittivat, ja lopulta he päättivät vaihtaa toiseen vaunuun. Mielestäni lapset saavat pitää ääntä ja siitä on turha nipottaa.

Mielessäni käy myös usein se, kuinka nuori äiti olen ja mitä joku saattaa siitä ajatella. Mutta miksi itse pohdin mitä muut minusta ajattelevat? Ehkä haluankin olla toisten silmiin hyvä äiti, mutta loppujen lopuksi ulkoinen habitus ei kerro oikeasti sitä olenko hyvä vai en. Olen päättänyt pyrkiä olemaan ajattelematta omaa elämää muiden silmin. Eri perheissä on eri kulttuureita ja eri määrä lapsia. Toisessa perheessä on yksi aikuinen kun toisessa kaksi. Toisen perheen vanhemmat ovat rikkaita ja toisessa perheessä eletään Kelan tuilla. Kaikki nuo vaikuttavat siihen, millaisia sääntöjä perheessä on ja siten myös siihen miltä perhe näyttää ulospäin. Ja samoin äiti. Helposti ajatellaan, että tatuoitu, monia lävistyksiä ottanut hiukset mustiksi värjännyt nainen olisi jotenkin niin huono äiti, kun vertaa naiseen, joka on ns. luonnollisen näköinen. Mutta haloo?! Jokaisella on oma tyylinsä esimerkiksi pukeutua, eikä se tosiaankaan kerro mitään millainen henkilö on äitinä.

Tyttösestä on tullut niin iloinen veijari!

Kävin eilen juhlimassa alkoholin merkeissä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Tuostakin sain kommentin, josta rivien välistä pystyin lukemaan, että eihän noin pientä, alle kaksi kuukautta vanhaa vielä saa jättää juhlimisen takia hoitoon. Kukin taplaa tyylillään, mutta kun lasta hoitaa 24/7 eikä perheessä ole isää, tarvitsee yksihuoltajaäiti välillä omaa aikaa poissa kotoota. Nollaamista, jotta jaksaa taas.

Vastataan nyt omaan kysymykseen, jonka alussa nostin ilmoille. Millainen on hyvä äiti?

Hyvä äiti ajattelee aina lapsen parasta.

Hyvä äiti on rakastava.

Hyvä äiti on lapsen tuki ja turva. 

Kävimme viikko sitten rippijuhlissa, viikon päästä onkin ristiäiset!

Niin! Yhden virheen jälkeen ei tosiaankaan romuta hyvän äidin titteliä. Ei edes kymmenen virheen jälkeen. Jokainen tekee virheitä ja virheistä oppii. Joskus täytyy tehdä kaikki kantapään kautta, jotta voi olla hyvä.

-mira-

Juhannuksen viettoa

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No hyvää. Voikohan tuohon kysymykseen yleensä edes vastata, että huonosti. Hyvän tavan mukaisesti aina "Hyvää.". Mutta meille kuuluu hyvää! Aina löytyy murheita ja asioita jotka eivät olekaan niin hyvin kun voisi, mutta kun keskittyy niihin hyviin asioihin, niin elämäkin vaikuttaa heti paljon positiivisemmalta.

Tänään meinasin pelästyä aivan mielettömästi. Tietokoneeni alkoi tekemään jotain, mistä tällaisella tekniikan ihmelapsella ei ollut mitään tietoa. Olin ladannut noin viikko sitten uuden Windows10:n, jonka jälkeen koneeni ei toiminut niin kuin piti, mutta tänään tämä ei meinannut lainkaan enää käynnistyä. Tehdasasetusten palautuksen jälkeen sain tämän toimimaan! Kyllä helpotti, mutta ehkä voisin ostaa jonkun kovalevyn tms mikä nyt onkaan, johon saan kaikki kuvat ja muut tiedostot, jottei käy niin kuin edelliselle tietokoneelle, joka päätti vaipua ikuiseen uneen kaikkine kuvineen.

Mutta asiaan; mitä meille nyt sitten tarkemmin kuuluu! Tyttäreni täytti eilen yhden kuukauden ja itse alan jo panikoimaan, että kohta tuo jo kävelee ja juoksee, lähtee viettämään ensimmäistä päiväänsä koulussa ja pian se murrosikäkin saapuu. No, ei ehkä, mutta lapsen omaaminen näyttää oikeasti, kuinka nopeasti aika kuluukaan. Tyttö jo nostelee innokkaasti päätänsä, mutta ei vielä kuitenkaan  hallitse mihin sitä hosuu. Ääntelykin on alkanut ähkimisestä muuttua kiljahduksiksi ja "höhötykseksi". Hän myös jaksaa jo valvoa kauemmin kuin pari viikkoa sitten ja on alkanut seurailemaan tarkkaavaisesti ympärillä olevaa maailmaa.

Kävimme ipanan täyttäessä kolme viikkoa perhekodilla ja samalla reissulla räpsittiin niitä ns. virallisia vauvakuvia. Tyttö ei ole ikinä ollut niin nätisti niin kauaa! Pitkän aikaa hän jaksoi poseerata ja todistaa kameralle kuinka söpö hän on :)

Pari päivää tuon jälkeen vietimme kotona, mutta lähdimme pian mummilaan Nastolaan ja viihdyimmekin siellä monta päivää. On hassua kuinka vieraskorea lapsi minulla on! Kyllä kotona valvotaan monta yötä putkeen ja kitistään minkä keretään, mutta oi kyllä mormorin (sana ruotsista, eli siis äidin äiti, murmur. Eikö ookki söpö nimi mummille! :D) luona, niin ollaan kuin enkeleitä ja nukutaan yöt paremmin kuin hyvin ja kitinän sijasta jutellaan pitkiä aikoja.

Juhannus kului myös maalla. Tein myös jotain itselleni aivan uutta! Kävin siskoni, hänen miehen ja iskän kanssa Vuolenkoskella juhannusaaton markkinoilla ja jätin pariksi tunniksi tytön äitini luokse. Kyllä hiukan jänskätti, mutta hyvin he pärjäsivät ja itsekin uskalsin ottaa rennosti hyvässä seurassa :) Join myös Juhannuksen kunniaksi tuolla reissulla jopa yhden siiderin! ..Ollaanpa sitä heittäydytty villiksi :D

Juhannuksena otin aurinkoa ja söin. Pari lisäkiloa tuli aivan varmasti, kun suuhun eksyi jokapäiväisten grilliruokien lisäksi jäätelöä, karkkia, sipsiä ja unohtamatta kermavaahdolla kuorrutettuja pannukakkuja. Mutta eikös juhlapyhinä saakin syödä vaikka kaksin käsin? Joulunakin saa! Tyttö sai kuitenkin tyytyä rintamaitoon. Tyytyväisenä hän makoili viltillä ja nautti hyvästä säästä, kunnes äiti ja murmur päättivät ottaa kamerat esiin ja ottaa 1kk-kuvia. Ei yhtäkään kuvaa, jossa hän ei olisi silmät kiinni tai huutaisi meille nyrkit heiluen. Tempperamenttisyyttä tuosta tytöstä kyllä jo nyt löytyy!

 Perjantaina kurvaamme nokkamme kohti Oulua ja menemme moikkaamaan omien kavereiden lisäksi lapsosen isän puolen sukua ja tietty itse isimiestä. Toivon sydämeni pohjasta, että kahdeksan tunnin matkat suuntaansa sujuu hyvin, sillä olen vielä sellainen äiti, jota hävettää julkisella paikalla lapsen huuto. Mieleeni tulee vain, kuinka muut ajattelevat miten huono äiti olen ja miten en osaa hiljentää lastani. Hyvä puoli noissa junareissuissa on se, että ostin meille paikan lasten vaunusta. Siellä ehkä se mahdollinen meteli on ok..

Mutta seuraava teksti tuleekin ulos varmaan vasta tuon reissun jälkeen, joten muistakaahan seurata mua Instagramissa nimellä @mmiramarika ja Snachatissa nimellä @miramarika, jotta näette meidän arkea reaaliajassa!

-mira-

Onnellinen isolla oolla

Onnea on..

Nukkua pitkään. Oli ihana olla perjantaina ja lauantaina äitini luona, kun sain nukkua, sillä yli-innokas isoäiti hoiti pienokaista. He kävivät saunomassa ja suihkussa, jotta pääsin itse yksin heidän jälkeensä saunomaan. Äitini otti aamulla hoitovastuun mielellään, jotta sain jatkaa unia imetyksen jälkeen.

Onnea on..

Oma äiti. Ilman hänen tukeaan tuskin jaksaisin lapsen kanssa yksin niin hyvin. On ihanaa kysyä äidiltä omasta ja siskoni vauva-ajasta ja vertailla sitä meidän vauva-aikaan. Äideiltä saa myös kullan arvoisia vinkkejä arkeen! Niin oma äitini kuin lapsen isän äiti sekä perhekotiäiti on antanut ohjeita ja vinkkejä mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Tietenkin sitä ajattelee välillä, että kyllä minä tiedän, mutta välillä se todellisuus iskee ja tajuan, että enhän tainnutkaan tietää. Harvoin sitä muistaakaan kiittää heitä!

Onnea on..

Mammakaverit. Minulla on jo monia ystäviä ja tuttavia, joilla on lapsia, joten heidän kanssaan on jotenkin niin samalla viivalla. On mahtavaa saada keskustella omista iloista ja arjen hankaluuksista ja saada heiltä myös vinkkejä. "Onko normaalii että tää puklaa näin paljon, mites teillä?" "Miten tää synnytyksestä palautuminen on näin hankalaa ja kipeetä!" "Kannattaaks mun ostaa noita 56-kokoisia pyjamia monta?" Ja me äidit tiedämme, ettei noita tyhmiä kysymyksiä olekaan. Kaikki me olemme olleet lähes samoissa tilanteissa ja tiedämme, että emme ole aina täydellisiä äitejä; emme me tiedäkään kaikkea, vaikka meidän muka pitäisi.

Onnea on..

Olla äiti. Ei olekaan mitään parempaa, kuin huomata miten paljon sitä voikaan rakastaa omaa lastaan. Ei aina ole helppoa rakastaa päälle puklaavaa, yöllä kitisevää ja hoitoalustalle pissaavaa vauvaa, mutta on ihana saada niitä onnistumisen tunteita! Itse olen usein niin iloinen ja helpottunut, kun yöllinen kolmen tunnin valvominen saadaan vihdoin loppumaan ja kaksien kakkojen pesun, pitkään kestävän hikan ja parin imetyskerran jälkeen tyttäreni nukahtaa syliin ja onnistun vielä jopa siirtämään hänet sänkyynsä ilman että hän herää.

Onnea on..

Oma aika. Tälläkin hetkellä nautin, kun saan syödä suklaata ja kirjoitella blogia. Taustalla soi Spotifyn soittolista ja löllöcollarit ei purista mistään. Keittiössä on sotkua ja pyykkiäkin pitäisi pestä, mutta niitä ehtii tehdä silloinkin, kun napero viihtyy sitterissä. Mielummin otan aikaa itselleni, jotta saan rentoutua ja jaksan siten myös paremmin taas vauvan herättyä hoitaa häntä. Ja eikös lapsiperheen koti saakin olla sen näköinen, että siellä eletään? Sotku on ok.

Onnea on..

Olla onnellinen. Olen onnellinen, kun olen saanut kalleimman aarteen, minkä ihminen voi saada. Olen onnellinen lapsestani. Olen onnellinen, kun hän on saanut näin hyvän lähipiirin itselleen. Olen onnellinen, kun saan mahdollisuuden tarjota hänelle hyvän elämän ja antaa hänelle sen, mistä itse olen lapsena jäänyt paitsi. Olen onnellinen että olen onnellinen.

Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin, että blogin nimi sekä nettiosoite on muuttunut! Nyt se sopiikin paremmin tähän vauvateemaan :)

-mira-

Vauva-arkea

Kun joku kysyy miten meidän arki sujuu ja miten jaksan, voin vielä hyvillä mielin vastata, että tosi hyvin.

Tyttöni on vasta tasan kaksi viikkoa, joten voi olla, että tuohon kysymykseen vastaan todella positiivisesti vain sen takia, että kaikki on niin uutta ja ihanaa, ettei negatiivista vastausta pystykään antamaan. Se uuden viehätys. On uutta ja jännää matkata linja-autolla. Ihana mammafiilis käydä kauniisti nukkuvan vauvan kanssa ruokaostoksilla. Todella supersankarillinen tunne, kun pelastaa itkevän vauvan sängystä, johon se raasu on yksin jätetty nukkumaan. Kakkavaippojen vaihto menee jo rutiinista. 

Mutta meillähän menee tosi hyvin! Olen ihmeissäni, kuinka kuin selkärangasta osaakin lähes kaiken vauvan hoitoon liittyvän. Vielä kaksi viikkoa sitten pohdin, miten tiedän, koska vauvalla on nälkä tai koska se on kitisevä väsymyksen takia. Nyt tuo kaikki tuntuu niin itsestäänselvältä. Ja olen kyllä saanut niin ihanan lapsen, että parempaa en voisi edes toivoa. Ei hän itke todellakaan turhista ja näyttää selkeästi mitä tarvitsee ennen hermostumistaan. Hän tykkää tapitella pitkiä aikoja silmiin ja viihtyy sitterissä, kun itse tarvitsen aikaa esimerkiksi ruoanlaittoo tai pyykkien pesuun. Tietenkin arkea helpottaisi toinen käsipari, mutta pärjäämme kaksinkin! 

Onhan tämä tytön tyllerö tosin vielä niin pieni, että hänen päivärutiineihinsa kuuluu pääasiassa vain syöminen ja nukkuminen. Jossain välissä tirautellaan pissa tai plöräytellään vaippaan kakka, mutta nekin onnistuvat nukkuessa :D 

Meillä yölliset heräämiset tapahtuvat aikalailla säännöllisesti kello kaksi, viisi ja aamulla heräillään kahdeksan aikoihin. Tosin itse aamu-unisena päätän jatkaa unia, jos se aikataulullisesti on mahdollista. Monena päivänä meille on tullut vieraita, joten nousen ylös, kunhan ipana on taas syötetty ja unilla. Välillä on pakko pitää päiviä, jolloin ei tapahdu mitään (..ja niitähän ei vielä ole ollut, mutta päätän nyt pyhittää huomisen ihan kotipäiväksi ilman mihinkään menoa ja ketään vierailijaa!) 

Mamman nappisilmä!

Tässä tutustutaan uuteen kaveriin ja taustalla masussa onkin toinen kaveri!
Tätä Elise-neitiä voi seurailla instagramissa @askelininka ja blogissa

Tänään kävimme päivällä neuvolassa ja tyttö oli todella reippaasti! Painoa oli tullut hyvin lisää pelkän imetyksen voimalla ja tyttö painoikin pari grammaa yli 4 kiloa ja pituuttakin oli n. 3 senttiä tullut lisää. Kesken neuvola-ajan tytölle tuli nälkä ja viimeistään tuolloin myös neuvolatäti varmasti huomasi, kuinka hyvin maidon tuotanto mulla on käynnissä! Tyttö meinasi tukehtua, kun maitoa kirjaimellisesti suihkusi rinnoista. Molemmista. 

Tämän jälkeen kävimme ystäväni kanssa lounaalla ja shoppailemassa. Matkaan tarttui itselleni jopa yksi vaatekappale (ei tosin sitä mitä olin etsimässä, tietenkään..) sekä vauvalle kolme pyjamaa. I love dad- pyjaman kautta saadaan isukki myös arkeen mukaan ;) ..tietty piti myös ostaa I love mom-pyjamakin.. :Dd 

Tänään on myös saatu aikaseks varata kastetilaisuuteen tila ja pappi! Tuo minun piti tehdä jo aikoja sitten, mutta laiska kun olen.. Nyt alkaakin sitten juhlien suunnittelu! Mitä meille päälle, mitä syötävää ja niin edelleen. Enpä ole juhlia joutunut suunnittelemaan sitten omien ylioppilasjuhlien jälkeen! 

Lisää kurkkimista meidän arkeemme taas myöhemmin! Snapchatissa meidät löytää nimellä miramarika; sieltä löytyy vauvakuvia toisen perään. Instagramista löydymme nimellä @mmiramarika

-mira-

Hän on täällä!

Kyllä, rakas pienokaiseni on syntynyt!

Edellisen blogitekstin kirjoituksesta meni n. 10 tuntia, niin lapsi oli sylissäni, kuka olisi arvannut! Menin nukkumaan keskiviikko-torstaiyönä hiukan ennen kahtatoista, blogin kirjoittamisen jälkeen. Kello oli vain paria minuuttia yli 00.00, kun kuulin poksahtavan äänen ja siinä samassa huomasin, että ääni johtui sikiökalvojen puhkeamisesta ja olin yltäpäältä lapsivedessä. Pienen paniikkiherneen vedin nenään, mutta tajusin sekunnin sadasosissa kerätä itseni ja ilmoittaa parvekkeella istuvalle tulevalle isälle vesien menosta. Hän taisi vetästä sen isomman paniikkiherneen nessuun :D Samalla kun kuivailin itseäni, hän soitti synnärille ja ohjeeksi saimme jäädä kotiin odottamaan supistuksia ja seuraamaan lapsen liikkeitä. Tuona hetkenä oli ihanaa, että hän oli minua tukemassa. Rauhallisesti tuo isukki patisti minut katsomaan vaatteet joilla lähden synnärille, kun tarve tulee ja käski mennä lepäilemään. 

Lepäillessä tajusin nauttia viimeisistä potkuista, joita sain esikoisestani tuntea mahassani. Silittelin mahaani ja itkin. En vielä kivuista, vaan siitä kuinka yhtäkkiä koko raskaus olikin tulossa niin konkreettisesti päätökseen, olinko valmis edes vielä äidiksi? Unenpäästä en saanut millään kiinni ja 02.00 alkoikin jo supistelut. Tuossa vaiheessa en osannutkaan kuvitella mitä kipua oli vielä tulossa. Isä kellotti supistuksia ja äiti valmistautui synnyttämään. Kävin lämpimässä suihkussa, pidin lämmintä kauratyynyä, otin särkylääkettä ja vaihtelin asentoja. Supistusten tihentyessä nopeaa vauhtia, päätimme lähteä hiukan aamu neljän jälkeen synnärille. 

Synnärillä meidät otettiin ihanasti vastaan ja tarkistettiin tilanne. Supistukseni alkoivat olla niin kovia, että meidät siirrettiin hyvinkin pian synnytyssaliin, jossa sain ensimmäiseksi helpotuksekseni ilokaasua. Parit supistukset siinä kestettiin, kunnes kaasun määrää oli lisättävä. Tuossa vaiheessa en huomannut enää ajankulua, elin vain supistuksesta toiseen. Tähän väliin paljastan asian, jota kovin monikaan ei tiedä: synnytyskivut tuntui välillä siltä, että olisin pidättänyt jäätävän isoa kakkaa; takapuoleen sattui enemmän kuin muualle! Noh takaisin asiaan.. :D Pian ilokaasu oli kuin ilmaa minulle ja kätilöt päättivät, että minulle annetaan seuraavaksi epiduraali-puudutus. Kun puudute vaikutti, pääsin hetkeksi nukahtamaan. Ei kipua missään reiluun tuntiin; olin taivaissa. Pian kuitenkin annosta oli lisättävä. 

Kello oli jonkin verran yli 9.00, kun aloimme arvuuttelemaan isukin kanssa mihin aikaan lapsi syntyy. Tuona seesteisenä aikana kätilö antoi luvan babyn isälle lähteä haukkaamaan happea tai käymään vaikka kanttiinissa. Sillä välin ähisin kätilölle, että on vessahätä ja isommat tulee kohta alle. Kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, että nyt on todenteolla muutosta tapahtunut ja pääsen ponnistamaan heti kun siltä vain tuntuu. "Kakkahätäni" olikin vain tarve ponnistaa. Onneksi isimies oli juuri saapunut takaisin. 

26.5.2016 4 minuutin ponnistuksen jälkeen klo 10.19 syntyi esikoisemme mitoin 3620g ja 50cm. Tuona hetkenä olin maailman onnellisin. Itkin. Hymyilin. Pidin rakasta tyttöäni sylissä ensimmäistä kertaa. Tuota hetkeä en ikinä unohda. 

Synnärillä olimme kolme yötä ja kotiuduimme 29.5. Nyt tyttäremme on jo viikon ja yhden päivän vanha ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. 

Kohti kotia!

Isi lähti eilen kotiin töiden vuoksi, joten vietimme ihan ekan yön kahdestaan tytön kanssa. Hormoneissani itkin illalla sitä, että en pärjään hänen kanssaan kaksi kotona. Oli jotenkin tosi turvaton olo. Itkin itseni uneen ja ensimmäisen kerran kun yöllä heräsin imettämään typyä, tajusin, että tässähän me hyvin pärjätään. Onneksi minulla on niin hyvin tukiverkostoa, etten varmasti polta itseäni loppuun lapsen hoidon kanssa. Lapsi sai synnärillä täydet pisteet, lastenlääkäri tarkasti ennen kotiinlähtöä lapsen ja kaikki oli todella hyvin. Saimme jopa lääkäriltä kommentin, kuinka tomera tyttö meillä on! Tyttö tykkää tuijotella ympärilleen paljon, kun on hereillä. Hän ei pahemmin itke ja pieni kitinäkin joskus johtuu vain siitä, että masuun on jäänyt ilmakupla. Täydellinen tyttö, vaikka itse sanonkin <3

-mira-