Joulukuu

Olen luonteeltani nainen, joka ei osaa olla paikoillaan. Suunnittelen päivilleni tekemistä, vaikka voisin välillä olla vain kotona ja tekemättä mitään. Jos taas sattuu olemaan parikin päivää putkeen, jolloin jo aamusta olen saanut kämpän kuntoon ja mitään erityistä tekemistä ei ole, päädyn kuitenkin kaupungille kiertelemään kirppiksiä tai käyn kahvittelemassa. Joulukuussa kotona vietetyt yöt ovat jääneet meiltä sormilla laskettavaan määrään, sillä olen ollut syystä tai toisesta reissussa koko ajan.

2.12 suuntasimme Minean neuvolan jälkeen kohti Nastolaa äitini luokse ja vietimme siellä yön, sillä seuraavana päivänä minulla oli kampaaja ja äitini katsoi sillä aikaa tyttöä. 4.12 lähdimme Ouluun tarkoituksena mennä ystäväni babyshowereihin, mutta erinäisistä syistä se sitten lopulta peruuntui. Sinne lähtö ei kuitenkaan ollut turhaa, koska itsenäisyyspäivänä juhlimme Minean serkun syntymäpäiviä. Vaikka tuossa vaiheessa olisinkin voinut jo tulla kotiin, ajattelin, että turha sitä on vain pikaista visiittiä tehdä, kun kerta sinne asti lähdimme. Takaisin tulimme 8.12 ja suuntasimme nokkamme Lahdessa suoraan siskoni luokse kissavahdin hommiin, joka kesti yhdenteentoista päivään asti. Tuolloin vein Minean äidilleni hoitoon ja lähdin yöllä hakemaan siskoani miehensä kanssa lentokentältä ja palasin sen vuoksi yöksi (aamuyöksi) äidilleni. Laiska kun olen, en seuraavan päivänä vähäisen unenmäärän takia kotiin jaksanut mennä, vaan lähdin vasta seuraavana päivänä tiistaina.

Koska joulu teki tuloaan, lähdimme tuon saman viikon viikonloppuna äidilleni tekemään jouluruokia.  Kotiin kurvasimme lauantaina jossa vietimme jopa pari yötä. 19.12 lähdimme jälleen Ouluun mukanamme pari kassillista joululahjoja ja ristiäisvaatteet. 23.12 saimme viettää toisen serkkutytön juhlia, ristiäisiä. Mairesta tulikin Aliisa. Kesken juhlien meidän oli kuitenkin lähdettävä kohti kotiseutua, sillä olimme suunnitelleet viettävämme joulun äitini luona. Yksi yö kotona ja jälleen toisaalle.

Joulu oli Minealle ensimmäinen ja neiti näytti siitä nauttivan vähintään yhtä paljon kuin tämä mammakin! Joulu on minulle vuodessa se tärkein juhla, joten lahjoissakaan ei pahemmin säästelty! Rahaa taisi kulua hiukan suunniteltua enemmän :D Meillä kävi joulupukkikin; täytyihän Minea saada pukin kanssa kuvaan! Neiti sai myös maistaa jouluruokia sekä leikkiä sydämensä kyllyydestä uusilla leluilla vuorotellen murmurin, vaarin ja äidin kanssa. Hän pääsi myös joulusaunaankin! Meidän kaikkien mielestä joulun pyhät onnistuivat mukavasti, kunnes Minealla jo ennestään ollut flunssa paheni. Sitä tautia podetaan edelleenkin, eikä lääkärin mukaan muuta hoitoa nyt ole, kuin Panadol ja riittävä juominen. Tapanina päätimme käydä hiukan pulkkailemassa, vaikkei lunta ollutkaan juurikaan, mutta kun vietimme monta päivää aikaa sisällä, alkoi meitä kaikkia uuvuttamaan.

Kotiin lähdimme vasta 27.12. Nyt vietämme pari päivää jälleen kotona, mutta uudeksi vuodeksi matkaamme jälleen muualle. Neiti täytti Tapaninpäivänä 7 kuukautta ja nyt alkoi todellisemmalta tuntua ajatus, että kohta ollaan viettämässä 1v syntymäpäiviä; ovathan synttärit lähempänä kuitenkin kuin syntymä! Minean kehityksessä ei edelliseen postaukseeni nähden ole paljon uusia juttuja tapahtunut, mutta pikkuhiljaa alkaa neiti tajuamaan liikkeellelähdön idean ja sormiruokailuista on tullut osa meidän arkea. Huh kuinka sottaista puuhaa se onkaan!

Minun onnekseni tyttö nukkuu nyt kipeänä paljon, joten pyykkikone laulamaan ja kattilat kiehumaan! Monta viikkoa pois kotoota saa aikaan ruoattoman jääkaapin ja pursuavan pyykkikorin, joten itse ei tässä vielä ehdi oikein lepäilemään omaa flunssaa pois.

Hyvää loppuvuotta! Vielä ehtii tehdä tänä vuonna asioita, joista voi olla iloinen ja onnellinen ensi vuonna! Kuulumisiin!

-mira-

Ääntä hiljaisuudessa

Jälleen on kulunut edellisestä kirjoituksestani aikaa, joten nyt olisi aika ottaa itseä niskasta kiinni ja julkaista hiukan useammin tekstiä. Olen kyllä kirjoitellut parikin kirjoitusta, mutta jostain kumman syystä itselleni on tullut paha itsekritiikin vaihe ja mikään kirjoitus ei ole tuntunut sellaiselta, jonka voisi julkaista. Nyt kuitenkin ajattelin näin kuukauden hiljaiselon jälkeen kertoa meidän kuulumisia.

6 kuukautta!

Kuuden kuukauden iän saavuttanut neiti kiitää kohti seitsemän kuukauden ikää hurjaa vauhtia eikä tämä mamma meinaa kohta pysyä perässä. Junassa alkukuusta eräs nainen pienen vauvan kanssa kysyi, että minkä ikäinen tyttöni on ja sain hetken miettiä. "Kuusi kuukautta ja risat" tuli hetken hiljaisuuden jälkeen. Naisen tytär oli neljä päivää Mineaa vanhempi. Kahden viikon päästä tyttöni onkin jo seitsemän kuukautta! Huhhuh!

Kuten äsken mainitsin, kävimme jo alkukuusta junareissailemassa ja suuntana oli mikäs muukaan kuin Oulu. Neljä yötä siellä yövyimme, jonka jälkeen suuntana oli jälleen kotiseutu. Minean serkun syntymäpäivien juhlimisen lomassa ehdimme nähdä parikin kertaa toisen kummisedistä, sairastaa vatsatautia, vierailla mummulassa ja vierailla Minean vauvakaverin sekä samalla meidän vanhempien ystävän luona. Seuraava reissu pohjoiseen onkin jo ostettu, mutta sitten on pakko pitää pientä taukoa, jotta saa vain olla kotona eikä rahaa palaisi niin paljoa.

Junassa pääsimme leikkimään kivoilla helmiradoilla

Joululahjat ovat yhtä lukuun ottamatta jo pakattu marraskuun puolella ja kotia koristeltu jouluiseen tunnelmaan. Joulua tulemme viettämään äitini luona, ensi vuonna luultavimmin Oulussa. Mineakin on saanut jo kokeilla omaa tonttulakkiaan! Kiireisten päivien ohessa olen saanut jälleen onnellisena katsella tyttöäni, joka kehittyy niin hurjaa vauhtia. Tytöstä huomaa jo erilaisia luonteenpiirteitä ja välillä hänelle ei voi muuta kuin nauraa. Äidin puhelin on paras (siitä hän sai jo näytön rikkikin..). Kaikki mitä sylissäpitäjä laittaa suuhun, on myös saatava. Jos ei saada, niin meinaa tulla itku. Selällään ei pahemmin viihdytä, joten käännytään vatsalleen. Sekään ei ole kivaa jos kääntyykin niin, ettei näe äitiä. Kukkuu-leikki on huippu! Vieraille ihmisille itketään ja vähän tutuille käännetään pää niin, että kasvot ovat äidin kainalossa. Liikkeelle tyttö ei vielä kunnolla ole lähtenyt, mutta vatsalleen napa-akselin ympäri pyöritään ja silloin tällöin hiukan peruutellaan. Hampaat odottavat kärsivällisesti ikenien alla, vaikkakin välillä ilmoittelevat tulostaan niin, että äidillä sekä tyttärellä meinaa tulla itku.

-mira-

Yksinoikeudella isä

Tänään juhlitaan isiä, isoisiä, isäpuolia ja mielestäni myös rakkautta. Ei olisi äitiä ilman isää, ei olisi lasta ilman isää eikä olisi lapsen ja isän välistä rakkautta ilman isää.

Pikaisella googletuksella selvisi, että isänpäivän juuret johtavat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkupuolelle. Suuressa osassa maailmaa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Isänpäivän juhliminen on silti pienempää, kuin äitienpäivän, mutta mielestäni molemmilla vanhemmilla olisi syytä saada viettää omaa juhlapäivää tasavertaisesti. Meidän perheen isänpäivää vietetään tänä vuonna Oulussa, onhan tämä Minean isän ensimmäinen isänpäivä. Aamulla, kun neiti heräsi, annoimme yhdessä väsäämämme lahjan ja isimies näytti siitä pitävän kovasti. Illemmalla menimme isolla poppoolla Minean mummulaan juhlimaan isänpäivää, ensimmäistä kertaa joukossa on kolme isää ja samalla myös papan kolme lastenlasta. Tässä suvussa kolmanteen sukupolveen on saatu vain toistaiseksi prinsessoja, isien kultaisia tyttöjä. 

Kirjoitan blogiani yleensä omasta näkökulmastani, mutta tällä kertaa myös pari haastattelemaani isää on päässyt ääneen. Kysyinkin heiltä, mikä on parasta isänä olemisessa ja mikä on haastavinta lapsen kasvatuksessa. Päälimmäisenä näillä isillä oli mielessä rakkaus. On ihanaa saada rakastaa lasta, oli sitten lapsen känkkäränkkäpäivä tai parempi päivä, niin aina kaikesta huolimatta saa omaa lasta rakastaa sydämensä kyllyydestä. Lapsen onnellinen hymy saa isän onnelliseksi. Nauraminen yhdessä hupsuille jutuille kasvattaa isä-lapsi-suhdetta. Lapsen kehitys ja kasvaminen on ihana huomata ja saa myös isille onnistumisen tunteita. Kun on lapsen rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, valmistujaiset tai jokin muu iso juhla, saa isä olla onnellisesti ja ennen kaikkea ylpeästi mukana juhlistamassa lapsen onnistumista ja siirtymistä seuraavaan elämänvaiheeseen. Lapsen kanssa vietettyä aikaa ei voi rahalla korvata; saahan lapsi viettää aikaa rakkaan vanhempansa kanssa ja isä käyttää aikaansa kalleimman aarteensa kanssa. Vaikka isät eivät paljoa välttämättä tunteistaan puhu, niin meidän pienessä perheessä pelkästään rakastaminen näkyy jo katseessa. Pienet teot saattavat kertoa enemmän kuin sanat.

No, isien elämä ei ole ruusulla tanssimista kuten ei ole äitienkään. Monessa taloudessa isä tuo leivän pöytään ja huolehtii taloudesta. Työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa viettää aikaa perheen kanssa eikä antaa väsymyksen näkyä kasvatuksessa. On oltava skarppina aamusta iltaan. Jos lapselle ei pysty antamaan erinäisistä syistä aikaa, jää se usein jälkeenpäin harmittamaan. Jos lapsi tekee jotakin väärin, jää isä usein miettimään mikä meni kasvatuksessa vikaan: "Olisinko voinut tehdä toisin?". Nykyään on hienoa, kuinka kasvatusta ja perheen toimiin osallistumista pyritään tasa-arvoistamaan. Isä pyritään saamaan lapsen leikkeihin yhtälailla mukaan kun äitikin.

Nyt vielä toivotan kaikille perheille ja erityisesti isille hyvää isänpäivää <3

-mira-

Aika juoksee, minä en

Aika rientää. Kun sain syliini maailman ihanimman teoksen, oman lapsen, en uskonut sen päivän tulevan pian, jolloin olisi haettava lapselleni hoitopaikkaa. Yksin asuvana minulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin palata töihin ja laittaa keväällä 9 kuukautta vanha neitini hoitoon työpäivieni ajaksi. (Tai onhan minulla vaihtoehtoja, mutta en laske esimerkiksi kotiin jäämistä ja sosiaalitoimen rahoilla elämistä omaksi vaihtoehdoksi. Olen elänyt niillä rahoilla jo tarpeeksi :D) Olen ollut nyt seitsemän kuukautta lomalla ja neljän kuukauden päästä olen jo mahdollisesti palannut töihin ja viettänyt ensimmäisen työpäiväni mammaloman jälkeen. Aika juoksee, minä en. Vielä. Tulee kyllä sekin päivän kun juoksen, nimittäin tuon ylienergisen termiitin perässä!

Mietinkin juuri tietokoneen avautumisen aikana, että mitä olen oppinut ja saanut kokea tähän mennessä äitinä ollessa? Aloitan lomani alusta, olinhan jo äiti raskaana ollessakin.

Raskaana oleminen on todellinen ihme. Opin arvostamaan omaa kehoani, saahan se aikaiseksi jotakin niin suurta kuin ihmisen! Tietenkin alkuun tarvitaan myös mies, mutta se taitaakin olla aika itsestäänselvyys.. :D
Opin, että yksin selviäminen on mahdollista. Minulla oli jo raskaana ollessa tukiverkostoa, mutta kotona olin silti yksin. Ei kukaan sitonut kenkiäni tai tehnyt ruokaa silloin, kun itse olin siihen kykenemätön. Oli selvittävä.
Synnyttäminen oli omalla kohdalla kokemus, jonka voisin kokea uudelleen. Eihän ne kivut olleet tietenkään mukavia saati monien viikkojen jälkivuoto, mutta ne olivat palkitsevia. Sain tytön!
Kärsivällisyys on luonteenpiirre, jota opettelen päivä päivältä enemmän. Mutta tähän mennessä olen oppinut tuota arvokasta piirrettä jo paljon ja pinnani alkaa olla jo pidempi.

Täydellistä äitiä ei olekaan. Raskaana ollessani päätin, että minusta tulee sellainen ja tällainen äiti, mutta ketut. Täydellisyys on turhaa. On jees käydä kaupassa olohousuilla ja viikata kerran kuussa puhtaiden pyykkien pino kaappiin.
Olen oppinut, että paras tapa itse jaksaa ja hoitaa askareet on lapsentahtisuus. Jos aikatauluttaa jokaisen päivän, on turha valittaa ettei jaksa. Lapsi ei varmasti mene nukkumaan juuri kello 13.24 ja nuku 45 minuutin päiväunia tai ole kakkaamatta juuri kun olette astuneet junaan. Elän siis hetki hetkeltä ja suunnittelen vain isoimpia asioita. "Tänään käydään jossakin vaiheessa kaupassa" tai "ensiviikon torstaina lähdemme Ouluun".
Ruoan teko on välillä vaakalaudalla, kun neiti vaatii oman huomionsa tietenkin juuri silloin, kun sitä ei pystyisi antamaan. Olen alkanut tekemään siis moneksi päiväksi kerrallaan ruokaa, jotta saisin viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa.
Olen oppinut, ketkä ovat todellisia ystäviäni. Kun elämäntilanne muuttuu "radikaalisti", vain ne tärkeimmät jäävät rinnalle.
Ja mikä tärkeintä olen oppinut hoitamaan vauvaa, mistä minulla ei ole ollut ennestään kokemusta. Olen oppinut olemaan äiti tyttärelleni. Sitä ei kukaan muu voi hänelle olla, minulla on siihen yksinoikeus.

-mira-

Kilpajuoksua

Viimeaikoina olen kohdannut, ja ehkä myös itsekin syyllistynyt äitien ja lapsien vertailuun. Vertailua tapahtuu paljon sosiaalisessa mediassa, mutta myös itse sain tuntea pientä ahdistuneisuutta neuvolassa. Mistä meidän tapauksessa on siis kyse?

Minea kävi kuukausi sitten neljän ikäkuukautensa johdosta neuvolassa ja normaalina tutkimuksena katsottiin, kuinka neiti viihtyy vatsallaan, kääntyileekö ja missä asennossa pää sekä kädet ovat. Vierastamisen johdosta tyttö päätti itkeä koko toimituksen ajan ja sattui olemaan vielä päiväuniaika, joten hän ei voinut näyttää taitojaan. Neuvolasta laitettiin lähete fysioterapeutille.

Here comes trouble!

Oma reaktioni oli, että miksi ihmeessä? Vauvat kehittyvät eri tahtia! Päätin siis googlettaa 'koska vauva oppii kääntymään vatsalleen'. Ja minne eksyinkään: vauva.fi - sivustolle. Kateellisena luin, kuinka jonkun Martta on jo kääntynyt kolmikuisena ja toisen Pertti jopa ennen sitä. Onnekseni kuitenkin vastaan tuli äitejä, jotka sanoivat, että vielä 6 kuukautta vanha lapsi ei heillä ole kääntynyt. Olimme Minea isän kanssa sitä mieltä, että kyllä hän oppii aikanaan, eikä turhia kiirehditä. Ensimmäinen aika fysioterapeutille koitti (josta olimme puoli tuntia myöhässä..) ja Minea näytti mitä osasi. Fysioterapeutti onneksi tuki omia ajatuksiani ja sanoi, että ei tyttö myöhässä tässä kääntymisessä tosiaan ole. Saimme kotitreenivinkkejä ja tämän seurauksena neiti on alkanut kääntyilemään ja nojaamaan mallikkaasti käsiinsä. Kiitos fysioterapeutin, että sai tyttöni oppimaan, kuinka vatsallaan olo onkin mukavaa.

Minea 5 kk!

Nyt täällä asustaa 5 kuukautta vanha neiti, joka aamulla ensimmäisenä kääntyy vatsalleen ja vasta sitten ilmoittaa äidille, että hereillä ollaan. Jätän tytön leikkimatolle ja käyn vessassa; neiti vinkuu ahdistuneena ja palaan katsomaan. Leikkimaton kaari estää kääntymästä. Pieni siirto ja neiti on jälleen tyytyväinen. Lisäksi kokoaikaisen kääntyilyn ohella tämä pieni naurunappula on löytänyt oman äänensä ja mölisee minkä kerkeää. Hammasta puskee jo pikkuhiljaa ikenen alta, tai ainakin tämä mamma oli näkevinään jotakin hampaan tapaista :D

Tämän kirjoituksen ideana olikin hieman ihmetellä, miksi kaikella on niin kiire? Miksi äitien pitää kilpailla mitä lapsensa osaavat ja koska puhkeaa se kauan odotettu ensimmäinen hammas? Mielestäni on ihan hyvä, että neuvolassa katsotaan vauvan kehitystä, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Entä jos äidille tuleekin paineita siitä, että onko lapsi jäänyt kehityksestä jälkeen tai onko hän tehnyt jotakin väärin. Saatan ehkä itse olla ainoa, joka näin ajattelee, mutta väitän silti, että myös neuvola tuo paineita.

Ne, joilla on vaippaikäinen lapsi tai tulossa lapsi, älkää pelästykö. Kulkekaa pää pystyssä, vauvat kehittyvät jokainen yksilöllisesti. Ei saa antaa yleisen paineen musertaa. Päätin juuri, etten koskaan enää eksy vauva.fi - sivustolle.

-mira-

Suorittamista

Sammutin television ja päätin lähteä iltatoimien jälkeen nukkumaan. Päähäni kuitenkin jäi ajatus, että tätäkö elämäni on? Kuinka kauan tätä jatkuu? Kauanko jaksan? Suorittamista.

Elämä tuntuu toisinaan pelkältä suorittamiselta. Päivä päättyy ja huomenna on uusi päivä. On jälleen suoriuduttava päivän askareista; herää, syötä, leiki, hoida kotiaskareet, syö, hoida laskut, käy kaupassa, vaihda vaippa ym. Tätähän se jokaisen vauvan kanssa elävän elämä on. Kun hoitaa kaiken yksin, pystyykö nauttimaan täysillä elämästä? Päiviä meille on suotu monia, mutta meillä on vain yksi elämä.

Pyrin tietenkin nauttimaan kaikesta hyvästä mitä elämääni on suotu, mutta sanontakin sanoo, että kaksin aina kaunihimpi. Äitiysloman yksinäisyys on alkanut saamaan minusta otteen, mutta minua varoitettiin asiasta. Ennen kävin koulussa ja töissä. Ahtasin kalenterini täyteen kaikenlaista menoa ja olin onnellinen. Harvinaiset "älä tee mitään" vapaapäivät olivat luksusta. Olen onnistunut nyt puolet lomastani luomaan itselleni edes jotenkin kiireisen elämän, mutta nykyään istuskelen sohvalla päivästä toiseen miettimässä sitä, kuinka elämäni voisi olla toisin. Minea on parasta, mitä elämässäni on tapahtunut, sitä en todellakaan kadu. Olin suunnitellut lapsena tulevaisuuteni erilaiseksi: valmistun opettajaksi tai lastentarhaopettajaksi, menen naimisiin, ostan asunnon, saan lapsia. Lapsen saamiseen otin varaslähdön, yliopisto on kaukainen haaveeni ja ammattikoulu on täysin kesken. Kaiken lisäksi opiskelen väärää alaa. Naimisiin menemiseen taitaa vierähtää vuosi jos toinenkin eikä näillä tuloilla ole mitään mahdollisuutta säästää omaan asuntoon. Mutta harvoin elämä kenenkään kohdalla menee niin kuin on suunniteltu. Edes päivä ei suju usein suunnitelmien mukaan.

Huomenna herään jälleen uuteen päivään. Katselen tytärtäni ja olen onnellinen. Onneksi jokainen päivä on uniikki.

-mira-

Kirjoitettu 18.10.

Työni on olla äiti

Sängystä kuuluu tuhinaa ja pyörimistä. Henki rohisee. Toivon näkeväni unta. Todellisuus kuitenkin tulee vasten kasvoja ja on noustava ylös, vaikka kello onkin vasta 03.36. Keittosuolatipat nenään ja niistäminen. Hiljainen makuuhuone vaihtuu kiljumisen ääniin, mikä lähtee vain antamalla maitoa. Syötän siinä toivossa, että Minea nukahtaisi rinnalle, mutta lima häiritsee pientä tuhisijaa ja alkaa loputon pyöriminen. Noin tunti on kulunut kunnes pääsemme molemmat jälleen untenmaille.

Kello on 6.54 ja on aika jälleen nousta ylös. Meidän tapauksessa tosin otan vaipan yöpöydältä ja vaihdan sen märän vaipan tilalle, jonka jälkeen jäämme yhdessä vielä löhöilemään ja juttelemaan. Tässä välissä itselläni olisi kyllä hyvää aikaa syödä aamupalaa, jotta voin tehdä sen niin, ettei tyttö ole sylissäni. Päätän kuitenkin tyrkätä prinsessalle lelun käteen ja itselleni peiton visusti päälle. Hetken päästä on kuitenkin haettava Minealle aamupalaa ja samassa myös itselleni. Toinen lusikka omaan suuhun ja toinen tytön.

Leikkimatto alkaa kutsua Mineaa ja samalla menee teevee päälle, jotta neiti jaksaisi viihtyä paremmin. Tällä välin joko pikaiseen suihkuun tai vaatteet päälle ja suttunuttura päälaelle. Leikkiminen on lasten työtä ja välillä tuntuu, että se on itsellenikin työtä. Tekisi mieli ottaa puhelin käteen ja surffailla somessa sekä pelata Candy Crush Sagaa sen sijaan että istuisi ja höpöttelisi leluille ja jokeltelisi tytön kanssa. Somehetki on kuitenkin jätettävä myöhemmälle.

Minealla alkaa silmät luppaamaan kiinni, joten onkin päiväuniaika. Maitoa naamariin, nallepuku päälle ja tyttö parvekkeelle. Itse päätän istahtaa sohvalle ja katsoa jakson Bonesia Netflixistä. Kännykkä käteen ja Facebookiin. Nälkä alkaa omassa vatsassa kurnia, mutta onneksi jääkaapissa on eilisen päivän makkarakeittoa. Mikro piippaa ruokani lämpenemisen merkiksi ja samassa kuulen jotakin muuta. Ei, ei saa. Kurkistan parvekkeelle ja huomaan Minean olevan jo hereillä. Tyttö jo synnärillä oppi, että kun äidillä on ruoka-aika, niin häntä on häirittävä. "Miksi tapoja muuttamaan, saatanhan saada äidiltä jotakin omaankin nassuun, olenhan jo iso tyttö!" Makkarakeitosta ei tyttö saanut osaansa, mutta kyllä välillä kurkkua tai banaania annan, vaikka ei olisikaan neidin ruoka-aika.

Laavuretki nallen kanssa !

Iltapäivällä jaksan itsekin jo paljon paremmin leikkiä ja lauleskella naperon kanssa; aamun rähmät ovat viimein siirtyneet sivuun. Neiti kakkaa pari kertaa, puklaa omat sekä äidin vaatteet, itkee, kääntyy, pyörii, nauraa ja on vain suloinen vauva. Iltapäivällä kuitenkin nukutaan päivän pisimmät päiväunet, joten leikki loppuu lyhyeen. Tässä välissä itse saa sitä ihanaa omaa aikaa. Pyykit koneeseen ja välipalaa/ruokaa omaan napaan. Joskus tytön viereen ja päikkäreille. Illan tullen sitä alkaa itse olemaan aika väsynyt, mutta pääasia on, että Minealla on ollut mukava päivä ja hän on saanut kaiken tarvitsemansa huomion ja rakkauden.

Joillekin saattaa tulla mieleen, että tuskastelen äitinä olemisen kanssa. Ei se aina ole herkkua, mutta saanhan kuitenkin viettää itselleni rakkaimman kanssa aikaa. Kun vauvaa harmittaa, voin ottaa hänet syliin ja rauhoitella, halata ja pusutella. Kun puklut lentävät kaaressa, saatan hetken olla ärsyyntynyt, mutta pyykkikone pesee. Illalla saan olla iloinen päiväni saavutuksista ja kuunnella hiljaisuutta. Näen joka hetki, miten tyttöni kehittyy ja oppii uutta. Vaikka minua välillä (lue usein) harmittaakin, pyrin etsimään jokaisesta huonosta hetkestä ja asiasta hyvän puolen ja jaksan täten paremmin.

Muistakaa hymyillä, onhan tänään hymypäivä!

-mira-

4kk

Tyttäreni täytti juuri 4 kuukautta! Minea onkin jo kehittynyt paljon ja viikot vain kuluvat hirmuista vauhtia, puolen vuoden etappi lähenee!

Olemme näiden neljän kuukauden aikana olleet Oulussa kolme kertaa ja Minea on saanut viettää sukulaistensa kanssa aikaa. Tällä viimeisellä kerralla, josta viime yönä kotiin palasimme, sai typykkä jäädä isimiehen kanssa pariksi tunniksi kahdestaan, kun itse lähdin kaupoille. Harvinaista herkkua meille kaikille kolmelle! Kuukauden välein pyrimme siellä käymään, sillä itselleni on todella tärkeää, että Minea saa pitää hyvän suhteensa isään. Katson hymyissä suin, kuinka isä ja tytär viettävät aikaa toistensa kanssa ja siinä sivussa huokuu isällinen rakkaus, mikä olisi tietenkin mahtavaa nähdä päivittäin, mutta elämäntilanne vaatii tällä hetkellä toisin.

Minea tarttuu jo todella hienosti esineisiin. Nyt vatsallaan oleminenkin alkaa olla jopa mukavaa ja yläkroppaa kannatellaan pääsääntöisesti todella hyvin. Vellin juomisen aloitimme jo ennen tätä neljän kuukauden täyttymistä, mikä onkin meille taannut jo noin kuukauden täydelliset yöunet. Soseita ollaan pari viikkoa maisteltu. Itsetehdyt soseet laitoin jääpalapusseihin, joista onkin helppoa pala tai kaksi pistää lautaselle ja mikroon. Lusikalla syöminen onnistuu meillä jo todella hyvin. Tosin ruokalappukaan ei meillä aina ihan auta vaatteiden puhtaana pysymiseen, sillä naperon kädet heiluvat sellaista tahtia, ettei tämä äiti ihan meinaa pysyä vauhdissa mukana.

Viimeisen viikon aikana olen saanut juhlia monesta eri syystä. Vietin viikko sitten omia syntymäpäiviäni, pari päivää myöhemmin vietimme Minean isän syntymäpäiviä (ja samalla mielessäni juhlin sitä, kuinka tasan vuosi sitten sain tikkuun kaksi viivaa ja tiedon äidiksi tulemisesta) sekä Minean tulevan serkun äidin baby showereita. Odottelemme kaikki innoissamme suvun kasvua ja oma vauvakuume vaan kasvaa. Onhan tuossa vieressä tuo omakin pienokainen vielä, mutta kaipaan sitä tunnetta, kun sain Minden ensimmäistä kertaa syliini. Sitä tunnetta ei voi kokea monesti, mutta ei sitä myöskään helpolla unohda. Ja voi mikä vauvamaha-kuumekin minulla on! Itselläni oli niin helppo raskaus sekä synnytys, että voisin kokea ne koska vain uudelleen.

Syksy tulla porskuttaa! Oletteko huomanneet, kuinka kaunista ulkona onkaan? Ota itsestäsi irti ja lähde syksyiselle lenkille nauttimaan viileydestä ja kauniista maisemista! Vasta vuoden päästä voidaan näistä säistä taas iloita.

Serkukset lastenohjelmien lumoissa, käsi kädessä tietty!

 -mira-

Tutti ja pullo

Viikon sisään on tapahtunut paljon kaikkea, josta olen todella onnellinen ja helpottunut.

Tutti ja -pullo ovat saaneet vihdoin paikan Minean elämässä ja kuten jo äsken mainitsin, niin olen todella helpottunut. Nyt voin paremmilla mielillä alkaa jättämään Mineaa hoitoon, myös silloin, kun lapsiperheiden kodinhoidon täti käy täällä meitä auttamassa. Pulloruokinta helpottaa niin paljon omaa elämää. Tutti on sormea parempi imun kohde, sillä tutista on helpompi vieroittaa.

Lempparilelut!

Minea on alkanut myös todella innokkaasti tarttumaan esineisiin, mutta niiden kohdistaminen suuhun tuottaa toisinaan ongelmia, mikä johtaakin itkuun. Äiti avittaa tyttöä ja kaikki onkin taas hyvin. Minea ei vielä käänny selältä mahalleen, mutta mahallaan olemista olemme ahkerasti harjoitelleet. Tänään sain jo ylpeästi katsoa, kun tyttö nojautui käsiinsä ja sai yläkroppaa ylemmäs ja katseen kohotettua eteenpäin niin kuin vauvoilla on tapana :D Harmi ettei puhelin ollut vieressä, niin en pystynyt sitä ikuistamaan. Minea on tosi kova tyttö höpöttämään ja hänen kanssaan voikin jo todella kivasti keskustella. Siansaksaksi tosin. Ja tällä viikolla olen löytänyt meidän lempparibiisit, jotka saavat prinsessan melkein ihan nauramaan ääneen; 'pää, olkapää, peppu' sekä 'jos sul lysti on'. Leikkien laulettuna parasta!

Olen jaksanut kotiäitinä nyt todella hyvin, sillä luonamme on nyt kaksi kertaa käynyt se hoitotäti ja äitini oli myös isona apuna viime lauantaina. Itse tein suursiivousta, kun äiti keitti osan Minean soseaineksista ja samalla vahti tyttöä. Lähdin illalla joksikin aikaa ystävieni syntymäpäiville. Oli ihanaa pitkästä aikaa juhlia koko poppoolla! Parhaiden ystävien seura auttaa todella unohtamaan omat arjen stressit ja nollaamaan hetkeksi. En nyt ihan pohjanmaan kautta sentään nollannut, mutta tarpeeksi hyvin. Lähdin kymmeneksi jo kotiin, jotta sain päästettyä äitini kotiin yöksi. Aamulla olokin oli hyvä, eikä tarvinnut edellisen päivän nesteytystä katua.

Rakkaat!

Ensi viikolla tapahtuu kaikenlaista kivaa, niitä odotellessa! Seuraattehan meitä Instagramissa (@mmiramarika) sekä Snapchatissa (@miramarika).

-mira-

Minä ja hän

Tänään olen ollut äitinä kolme ja puoli kuukautta ja vaikka tämä onkin ollut aina toisinaan raskasta, on tämä aika ollut myös elämäni parasta aikaa! Olen saanut seurata, kuinka tuo rakas esikoiseni kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia.

Tuossa vieressäni on juuri nyt peukaloaan intohimolla imevä tyttö, joka on saanut minut välillä hermoromahduksen partaalle ja välillä taas hymyn pyllyyn ja sydämen muotoiset lasit päähän. Hän heräsi juuri iltapäikkäreiltään ja on kohta vaatimassa ruokaa. Sitä ennen olisi vaihdettava vaippa. Noiden perusrutiinien jälkeen olisi aika leikkiä ja harjoitella makuullaan oloa, jotta pään kannattelu sujuisi paremmin. Pari kertaa Minea onkin jo kääntynyt selältä mahalleen, mutta sängyssä "alamäkeen" tai lattialla, mutta olen auttanut käden pois mahan alta. Sylissä tuo termiitti pyrkii yhä enemmän istuma-asentoon, vaikka sitä ei saisi tehdä vielä pariin kuukauteen.

Yksin oleminen on ollut välillä itselleni tosi rankkaa ja yksinäisyyteen olen välillä oikeasti jopa itkenyt. Oli eräs perjantai-ilta, tyttö nukkui ja netflix ei enää kiinnostanut. Kaverit oli juhlimassa, mutta itse en voinut edes seuraksi selvinpäin lähteä, koska enhän voi Mineaa yksin kotiin jättää. Seuraavana päivänä pakkasin laukun ja lähdin äitini luokse, jotten ihan mökkihöperöksi tulisi kerrostalokaksiossani.

Olen ollut nyt viikon kipeänä, flunssassa. Se onkin hieman vienyt voimiani ja olen ollut todella väsynyt. Eilen meillä kävi lapsiperheiden kotipalvelusta todella mukava täti, joka jatkossa parin kuukauden ajan pari kertaa viikossa käy meitä auttamassa. Tänään hän kävi Minean kanssa lenkillä ja itse sain aikaa saunomiseen (joka omassa saunassa onkin jäänyt synnytyksen jälkeen), syömiseen ja Hottikset 2.0:n katsomiseen. Oli ihanaa olla hetki täysin murehtimatta lapsijuttuja ja sain vain keskittyä itseeni.

-mira-

Sinä pystyt siihen!

Jokainen aina välillä toivoo, että joku taputtaisi olkapäätäsi tai halaisi ja sanoo: "Sinä pystyt siihen!" Emme ole syntyneet kultalusikka suussa ja sankariviitta selässä hoitamaan kaikkea täydellisesti. Välillä me teemme virheitä, aina ei jaksa ja joskus tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.

Tänään minulla oli juuri sellainen päivä, että olisin ollut enemmän kuin kiitollinen, jos talossa olisi mies, joka välillä olisi ottanut tuon kitisevän kolmikuisen tyttären syliin ja sanonut minulle, että mene nukkumaan. Tänään koin sen mitä en vain reilu kolme kuukautta sitten osannut kuvitellakaan. Päätä särki, mahaan sattui, oli kuuma ja kun parvekkeen oven avasi tuli kylmä. Tyttö kitisi jos laitoin pois sylistäni. Hän nukkui todella vähän, joten omaa aikaa en saanut. Kun Minea viimein nukahti, sain käytyä vessassa ja laitettua pyykit koneeseen. Hetken istuin sohvalla, kunnes tyttäreni vaati jälleen huomionsa. Kaiken lisäksi väsymys painoi. Olin henkisesti loppu.

Tytön iltapäikkäreiden jälkeen päätin, että tämä päivä viedään kunnialla loppuun. Yhdessä köllöttelimme sängyssä, juttelimme, leikimme ja söimme. Päätin mielessäni, että minä pystyn ja jaksan. Tiesin noin vuosi sitten raskaustestin tehneenä mitä tuleman pitää; elämäni tulisi muuttumaan monen asian suhteen. Tänä iltana katsoin tytärtäni ja hän hymyili minulle. Tuona ihanana hetkenä tajusin miljoonannen kerran, että olen tehnyt elämääni jotain kultaakin arvokkaampaa. Olen saanut tytön, jota voin rakastaa sydämeni kyllyydestä eikä kukaan sitä rakkautta voi viedä pois. Vaikka välillä arki potkii takaraivoon niin tiedän että huomenna on taas parempi päivä. Joka ilta katson tyttöäni hänen nukkuessaan ja olen onnellinen hänestä.

Näihin aikoihin monella on alkanut koulu tai lomat loppunut ja töihin palattu. Haluan siis kaikille sanoa: SINÄ PYSTYT SIIHEN! Oli seuraava projektisi sitten lapsen hoitaminen, koulunpenkin kuluttaminen, leivän ansaitseminen tai vaikka nuo kaikki, uskon sinun pärjäävän! Etsi kaikesta huonostakin se hyvä puoli, niin saat elämästäsi paljon positiivisemman!

-mira-

Mietteitä kasvatuksesta

Viimepäivinä on väkisin tullut mietittyä, että miten sitä haluaa omaa lasta kasvattaa. On tietenkin asioita, joista omasta lapsuudesta olen jäänyt paitsi ja joita haluan antaa ja opettaa lapselleni, mutta myös asioita joita en missään nimessä halua tytön kokevan tai oppivan. Pari tuttavaani on sanonut, että tytöstä voisi tulla laulaja, nyrkkeilijä, presidentti tai tanhutanssija. Mutta mitä itse haluan? Kun lapsi on tarpeeksi vanha, niin mitä harrastusta sitä lähdetään kokeilemaan?

Itse olen lapsena kokeillut jos jonkinmoisia harrastuksia. Sulkapalloa tuli pelattua yhdeksän vuotta, vuoden taisin pianoa soittaa ja käsityökerhossa olin pari vuotta. Myös akrobatiaa, näyttelemistä, hiihtoa ja kuvataidetta on tullut harrastettua. Pihalla ollaan heitelty frisbeegolfia, pelattu jalkapalloa ja  kokeiltu lentopalloakin (jota en vieläkään osaa..pitääkö sen pallon oikeasti sattua käsiin?!).

Miten minusta on tullut minä? Nykyään en harrasta edellisistä mitään. Onko se oma juttu jäänyt keksimättä? No, tuota kautta päädyin miettimään tyttöäni, joka kuitenkin tulee kasvamaan vaipoista pois ja ehkä jossain vaiheessa on alettava ohjaamaan siihen "oikeaan" suuntaan elämässä. 

"Haluan, että Mineasta tulee ylioppinut ja saa hyvän ammatin. Myös jossain harrastuksessa vertaansa vailla!" Niin sitä tässä jo hiljaisina hetkinä miettii. Monen lapsen elämän suuntaan vaikuttaa myös vanhempien varallisuus. Huippuratsastajia tai jääkiekon pelaajia tuskin tulee rutiköyhistä perheistä ja tarviihan niihin lukiokirjoihinkin rahaa. Vaikka Minean isän kanssa emme olekaan samassa taloudessa, olemme päättäneet antaa kaiken mahdollisen tukemme tytön elämiseen, onhan hän meille kultaakin arvokkaampi.

"Mineasta tulee rehellinen, tunnollinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva tyttö. Karkkia syödään vain karkkipäivänä." Sitä tulee välillä vierestä katsottua muita perheitä ja lapsia ja mietittyä olikohan tuo nyt oikein, itse olisin sen tehnyt ainakin paljon paremmin. Pikkuhiljaa Mineakin alkaa jo syömään muutakin kun rintaa, ja on jo aika alkaa miettiä esimerkiksi ruokavaliota. Ei joka päivä mäkkisafkaa syövä lapsi jaksa ja voi niin hyvin kuin terveellisesti lautasmallin mukaisesti syövä, mutta eikös välillä saakin syödä mättöruokaa? Lapsi oppii sen mallin miten perheessä vanhemmat toimivat. Tämän vuoksi ainakin itse olen päättänyt pyrkiä pikkuhiljaa pois siitä "opiskelijaelämästä" ja parin leivän ja makaronin sijasta päivällä voisi syödä salaattia, perunaa ja hedelmiä. Samoin omaa liikkumista voisi lisätä, jotta lapsikin sitä voisi alkaa rakastamaan. Jääkaapin ja sohvan välinen urheilumatka ei taida riittää hyvään yleiskuntoon..? 

Käytöstavoista olenkin lukenut monesta eri yhteydestä sosiaalisesta mediasta. Varsinkin vanhemmat ihmiset mollaavat lapsia ja heidän vanhempiaan, mutta mielestäni heidänkin olisi hyvä katsoa omaa lapsuuttaan. Kyllä naapurin omenapuusta on 50 vuotta sitten varastettu ihan samalla tavalla omenoita kuin tänäkin päivänä. Tietenkin itse pyrkii siihen "täydelliseen lapseen", mutta lapset ovat lapsia ja keksivät metkuja. Kunhan aikuisena osataan käyttäytyä.

Minea on löytänyt kielensä ja sitä onkin kiva

näyttää äidille!

Tästä sekavaakin sekavammasta tekstistä haluan tuoda yhteenvetona seuraavan: lapsien kuuluu antaa kokeilla rajojaan, erilaisia harrastuksia ja kokea pettymyksiä, jotta heistä kasvaa niitä paljon puhuttuja "kunnon kansalaisia". Sitä en tiedä mikä tekee kansalaisesta kunnollisen, mutta sekin taitaa olla aikalailla mielipidekysymys. Vanhempien on hyvä pitää rajat, mutta osata joustaa myös tarpeen mukaan. Tukeminen on lapselle todella tärkeää. Muistetaan kehua lapsiamme! 

-mira-

Arjen pelastajat

Ajattelin listailla asioita, jotka tekevät meidän arjestamme helpompia ja mitkä taas voi jättää unholaan.

Puhdistuspyyhkeet ovat paras asia, jonka tiedän. Niillä saa pyyhittyä kätevästi rähmät silmistä ja siistittyä vaippa-alueen. Liikenteessä ollessa omat kädet on kätevää pyyhkäistä kosteisiin liinoihin, kun pitäisi jotain syötävää napostella nassuun tai muuten vai likaantuneet kätöset olisi saatava siisteiksi.

Taitettava hoitoalusta tuli vaunusetin mukana ja kulkee myös meillä aina joka paikassa. Yleisillä paikoilla hoitohuoneissa on yleensä vain kova taso, joten vauva on miellyttävämpi laskea ensinnäkin omaan alustaan hygieniasyistä, mutta se on myös pehmeämpi.

Huppupyyhe on paljon parempi vauvalle kuin normaali pyyhe. Kummatkin tietenkin kuivaa lapsen, mutta kun vauvan nostaa kylpyammeesta, on kätevää laittaa ensitöikseen huppu päähän niin saa pyyhkeen pysymään ipanalla päällä paremmin. Tämä varsinkin, kun yksin pääsääntöisesti tyttöä kylvettelen, eikä ketään ole ottamassa vauvaa vastaan.

Muovifrotee sängyssä on pakollinen. Itselläni se on mukavuussyistä lakanan alla, mutta kaikki kuolat ja pulautukset jäävät siihen, eivätkä jatka matkaa petauspatjaan asti. Vähentää pyykkiä ;)

Liivinsuojukset oli oman päiväni pelastaja ja on vieläkin, jos johonkin lähden ilman vauvaa. Kyllä välillä hävetti, kun rintaliivien ja paidan läpi pursusi maito ja rintojen kohdalla paistaa märät läntit. Tämä siis mikäli niitä ei ollut muistanut laittaa :D Oma maidon tuotanto on meinaa aika runsasta!

Meille turhia kapistuksia:

Tutti. Minea ei syö millään tuttia, vaikka siihen on koitettu opettaa jo pari kuukautta. Synnärillä meille sanottiin, ettei tuttia saisi kolmeen ensimmäiseen viikkoon käyttää ja kysyimmekin sitten neuvolatädiltä että miksi. Tutin käyttö rintaa imevällä voi alussa tehdä ongelmia imuotteeseen kun rinnasta syödään. Mutta meidän tyttö on löytänyt sormet ja niiden imemistä onkin sitten vaikeampi saada lopettamaan. Täten myös tuttinauha on meillä turha.

Unipussia minulle suositeltiin, ja ostinkin sellaisen kerran kirpputorilta kun halvalla löytyi. Tajusin vasta tytön ollessa kaksi kuukautta, että ainii sellainenhan meiltä löytyy. Päätin kokeilla sitä parina yönä, mutta itse koen sen jotenkin hankalana ja pidän enemmän peitosta. Toisaalta kesällä meillä on makuuhuoneessa ollut todella kuuma ja tyttö olisi varmaa unipussissa tukehtunut kuumuuteen. Talvella voisikin ehkä toimia.

Sinkkivoide sekä talkki on jäänyt meiltä tähän mennessä lähes käyttämättä. Kerran niitä olen vaippa-alueen punoitukseen laittanut, mutta mielestäni sen ihon saa pidettyä hyväkuntoisena ihan vain antamalla ilmakylpyjä (olemalla hetken ilman vaippoja ja antaa alapään tuulettua) sekä vaihtamalla vaipan tarpeeksi usein. Myöskään mitään vauvalle tarkoitettua pesuainetta en ole kertaakaan vielä käyttänyt; synnärillä ja neuvolassa toitotetaan lapsen ihon pesuun riittävän ihan veden.

Hoitotason jätin ihan tarkoituksella ostamatta, sillä asunnossani ei olisi sille ollut edes tilaa. Hoitoalustan voi helposti siirtää paikasta toiseen ja meillä sen pääpaikka onkin pesukoneen päällä.

Tuossa nyt joitakin mitä MEIDÄN arkeemme kuuluu ja mistä olemme luopuneet. Tietenkin vaipat, harsot, vaunut ja turvaistuimet ovat tärkeitä, mutta ne nyt ovat aika itsestään selvyyksiä.

-mira-

Ja nimekseen hän sai..

Hupsista! Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta meillä on riittänyt tekemistä niin paljon, että kirjoittaminen on jäänyt. Silloin kun olen saanut tyttösen nukkumaan ja itse takapuolen sohvan nurkkaan, niin laiskuus on ottanut vallan ja mielessäni olen sanonut: "Kirjoitan sitten huomenna." Tässä talossa huomenna on muutenkin joskus hiukan venyvä käsite: "Siivoan tuon sitten huomenna" "Huomenna käyn kaupassa" Todellisuudessa siivousurakka venyy usein viikon päähän ja kaupassa käynnin sijasta tyhjennänkin pakkasta.

24.7.2016 tyttömme sai nimekseen Minea Elisabet Christina. Ristiäiset vietettiin Nastolan Seurakunnan tiloissa ja meitä juhlijoita oli noin 20. Eräs tuttavani teki meille voileipäkakut ja itse väkersin täytekakun. Sen leipominen meni tietenkin viimeiseen hetkeen ja monen vuoden takaa tuttu resepti päättikin sitten jotenkin temppuilla ja sen kakun leipominen vaan venyi kohti yömyöhää. Mutta kakku saatiin pöytään ja maistui vieraille :D Juhlissa tärkeintä olikin meidän juhlakalumme, Minea. Ennen kastetilaisuutta, 15 min ennen sen alkua, päätti tämä ipana tehdä kakat. Isot kakat. Siinä vaiheessa kiitin Luojaa, ettei kastepuku ollut päällä, sillä sitä kakkaa oli joka paikassa. Noh isimiehen kanssa yhteistuumin saimme tytöllemme puhtaan pyllyn ja kastemekon päälle ja pääsimme aloittamaan tilaisuuden. Minea tosin ei oikein ollut innokas kuuntelemaan mitään jorinoita, vaan päätti itkeä koko tilaisuuden viimeistä virttä lukuun ottamatta, jolloin hän olikin siskoni syliin nukahtanut. Kummeja Minea sai neljä; oman siskoni ja isän veljen sekä molemmilta yhdet kaverit.

Juhlat oli juhlittu ja oli paluu arkeen. 2 kuukauden iän etappina oli neuvolakäynti, jossa neuvolatäti totesi tytön kasvavan niin käyrien mukaisesti, kun lapsi vaan voi kasvaa! ..jostain kumman syystä Minea on päättänyt tyhjentää suoltaan aina mielestäni hiukan huonoon aikaan, sillä myös neuvolatädille oli näytettävä, kuinka hyvin vatsa toimii. Minea sai myös ensimmäisen rokotteensa; suun kautta annettavan rotavirusrokotteen. 3kk neuvolassa tuleekin sitten piikit kankkuun.

 

Päätimme lähteä sitten Ouluun sukuloimaan. Olimme yötä Minean tädin ja serkun luona ja tarkoituksemme oli tulla viiden päivän jälkeen torstaina takaisin, mutta kalliiden junalippujen vuoksi kotiintulo alkoi venymään perjantaiksi, lauantaiksi ja lopuksi sunnuntaiksi. Sunnuntaina olimme jo matkalla juna-asemalle kun päätin junalippua metsästää kännykästä ja aloin ääneen kertaamaan sen tietoja. Tuolloin Minean isä tokaisi, että ei nyt ole 6.8 vaan 7.8. Olin siis ostanutkin edelliselle päivälle junalipun. Pikasoitto iskälle, että lainaisiko rahaa loppukuusta kun nyt ollaan hiukan jumissa Oulussa ja rahaa meneekin yllättävän paljon. Pääsimme kotiin 10.8 ja hyvä etten kotisohvalle päästyäni onnenkyyneleitä vuodattanut; tuntui se vaan niin ihanalta olla puolentoista viikon reissulta kotona. Ja mukavaahan meillä kyllä Oulussa oli! Kävimme katsomassa esteratsastustuntia, shoppailemassa Oulun Ideaparkissa, eksyinpä jopa Oulun keskustassa, joka ennen mulle ollut kovin tuttu. Tietyömaat ja uusi kauppakeskus hieman sekoitti päätäni :D Tietenkin Oulun mummulassa kävimme pariinkin kertaan. Vietimme myös "nuoremman sukupolven grilli-iltaa", johon osallistui Minean sukulaisia tädistä setään ja serkkuun.

Ihanat viikot siis takana ja nyt eletään jo elokuuta. Hurjaa kuinka aika meneekään niin nopeasti! Tässä kuussa Minea onkin jo 3kk!

Me vietetään tässä nyt pari rauhallista päivää kotona, mutta lähdemmekin siskoni luokse pariksi viikoksi jo viikonloppuna. Onneksi sentään olemme saman kaupungin sisällä :D

-mira-

Hyvä äiti

Viime kerrasta onkin jo aikaa, kun tänne kirjoittelin. Monena päivänä on ollut suunnitelmissa, että avaan tietokoneen ja päivittelen kuulumisiani tänne blogin puolelle, mutta jotenkin välillä jopa tietokoneen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein on tullut myös mietittyä, että mistähän sitä tällä kertaa höpöttelisi. Vaipoista? Oulun reissusta? Arjesta? Miten tyttö kehittynyt? Lopulta yksi asia on jäänyt mieleeni yli muiden. Hyvä äiti. Millainen on hyvä äiti? Romuttuuko yhden virheen jälkeen hyvän äidin titteli?

Jokainen äiti haluaa olla lapselleen hyvä äiti. Meillä on monenlaisia kokemuksia ja tottumuksia jo omasta lapsuudestamme mikä on oikein ja mikä ei. Kun toisessa perheessä sängyllä hyppiminen on sallittua, voi toisessa perheessä se ollakin ankarasti kiellettyä. Noh, oma naperoni ei sentään vielä sängyllä pompi, kun ei osaa hallitusti vielä edes päätänsäkään kannatella.

Kävin tuossa eräänä päivänä kaupassa ja ostoksieni seassa oli yksi siideri. Ostoksia oli niin vähän, että olin kaupassa kasannut ne vaunujen päälle, joten jokainen vaunuja katsonut asiakas sekä myyjä kyllä näki tuon siiderini. Jotenkin itselleni tulee päähän ajatus: "Mitähän toi aattelee nyt, kun mulla on siideri tos ja mul on pieni vauva. Varmaa aattelee, että oon joku juoppo yh-äiti. Huono äiti." Tosiasiassa kaikki tuo mölinä on vain pääni sisäistä hölmöä ajattelua, tuskin ketään ulkopuolista oma elämäni paljoa kiinnostaa.

Oulussa ihana ystäväni kävi meitä moikkaamassa <3

Entä jos jotakin sitten kiinnostaa? Aina löytyy niitä kukkahattutätejä, jotka niin mielensä pahoittavat muiden tekemisistä. Junamatkallani Lahdesta Ouluun kuuntelin käytävän toisella puolella olevia mammoja, jotka kovaan ääneen keskustelivat. Olimme lapsivaunussa, joten lasten ääniltäkään ei voitu välttyä; olihan siellä kuitenkin ala-asteikäisestä lapsosesta omaan kuukauden ikäiseen naperoon. Yläkerrassa oli lasten leikkitila. Mammat pohtivat yhdessä jokaisen lapsen ikää ja kommentoivat kaikkien tekemisiä. Otin lapseni syliin ja aloin imettämään. "Voi toista, taitaa olla ruoka-aika. Onpa se pikkuinen." Myöhemmin lähdin vaihtamaan vaippaa, ja ilokseni heti vaipanvaihdon jälkeen tyttö päätti tehdä kakat. Uudestaan vessaan siis. "Hetken kun tuo äiti olisi odottanut niin olisi säästynyt toiselta vessareissulta." Muidenkin lasten meluja sun muita he kovasti valittivat, ja lopulta he päättivät vaihtaa toiseen vaunuun. Mielestäni lapset saavat pitää ääntä ja siitä on turha nipottaa.

Mielessäni käy myös usein se, kuinka nuori äiti olen ja mitä joku saattaa siitä ajatella. Mutta miksi itse pohdin mitä muut minusta ajattelevat? Ehkä haluankin olla toisten silmiin hyvä äiti, mutta loppujen lopuksi ulkoinen habitus ei kerro oikeasti sitä olenko hyvä vai en. Olen päättänyt pyrkiä olemaan ajattelematta omaa elämää muiden silmin. Eri perheissä on eri kulttuureita ja eri määrä lapsia. Toisessa perheessä on yksi aikuinen kun toisessa kaksi. Toisen perheen vanhemmat ovat rikkaita ja toisessa perheessä eletään Kelan tuilla. Kaikki nuo vaikuttavat siihen, millaisia sääntöjä perheessä on ja siten myös siihen miltä perhe näyttää ulospäin. Ja samoin äiti. Helposti ajatellaan, että tatuoitu, monia lävistyksiä ottanut hiukset mustiksi värjännyt nainen olisi jotenkin niin huono äiti, kun vertaa naiseen, joka on ns. luonnollisen näköinen. Mutta haloo?! Jokaisella on oma tyylinsä esimerkiksi pukeutua, eikä se tosiaankaan kerro mitään millainen henkilö on äitinä.

Tyttösestä on tullut niin iloinen veijari!

Kävin eilen juhlimassa alkoholin merkeissä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Tuostakin sain kommentin, josta rivien välistä pystyin lukemaan, että eihän noin pientä, alle kaksi kuukautta vanhaa vielä saa jättää juhlimisen takia hoitoon. Kukin taplaa tyylillään, mutta kun lasta hoitaa 24/7 eikä perheessä ole isää, tarvitsee yksihuoltajaäiti välillä omaa aikaa poissa kotoota. Nollaamista, jotta jaksaa taas.

Vastataan nyt omaan kysymykseen, jonka alussa nostin ilmoille. Millainen on hyvä äiti?

Hyvä äiti ajattelee aina lapsen parasta.

Hyvä äiti on rakastava.

Hyvä äiti on lapsen tuki ja turva. 

Kävimme viikko sitten rippijuhlissa, viikon päästä onkin ristiäiset!

Niin! Yhden virheen jälkeen ei tosiaankaan romuta hyvän äidin titteliä. Ei edes kymmenen virheen jälkeen. Jokainen tekee virheitä ja virheistä oppii. Joskus täytyy tehdä kaikki kantapään kautta, jotta voi olla hyvä.

-mira-

Juhannuksen viettoa

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No hyvää. Voikohan tuohon kysymykseen yleensä edes vastata, että huonosti. Hyvän tavan mukaisesti aina "Hyvää.". Mutta meille kuuluu hyvää! Aina löytyy murheita ja asioita jotka eivät olekaan niin hyvin kun voisi, mutta kun keskittyy niihin hyviin asioihin, niin elämäkin vaikuttaa heti paljon positiivisemmalta.

Tänään meinasin pelästyä aivan mielettömästi. Tietokoneeni alkoi tekemään jotain, mistä tällaisella tekniikan ihmelapsella ei ollut mitään tietoa. Olin ladannut noin viikko sitten uuden Windows10:n, jonka jälkeen koneeni ei toiminut niin kuin piti, mutta tänään tämä ei meinannut lainkaan enää käynnistyä. Tehdasasetusten palautuksen jälkeen sain tämän toimimaan! Kyllä helpotti, mutta ehkä voisin ostaa jonkun kovalevyn tms mikä nyt onkaan, johon saan kaikki kuvat ja muut tiedostot, jottei käy niin kuin edelliselle tietokoneelle, joka päätti vaipua ikuiseen uneen kaikkine kuvineen.

Mutta asiaan; mitä meille nyt sitten tarkemmin kuuluu! Tyttäreni täytti eilen yhden kuukauden ja itse alan jo panikoimaan, että kohta tuo jo kävelee ja juoksee, lähtee viettämään ensimmäistä päiväänsä koulussa ja pian se murrosikäkin saapuu. No, ei ehkä, mutta lapsen omaaminen näyttää oikeasti, kuinka nopeasti aika kuluukaan. Tyttö jo nostelee innokkaasti päätänsä, mutta ei vielä kuitenkaan  hallitse mihin sitä hosuu. Ääntelykin on alkanut ähkimisestä muuttua kiljahduksiksi ja "höhötykseksi". Hän myös jaksaa jo valvoa kauemmin kuin pari viikkoa sitten ja on alkanut seurailemaan tarkkaavaisesti ympärillä olevaa maailmaa.

Kävimme ipanan täyttäessä kolme viikkoa perhekodilla ja samalla reissulla räpsittiin niitä ns. virallisia vauvakuvia. Tyttö ei ole ikinä ollut niin nätisti niin kauaa! Pitkän aikaa hän jaksoi poseerata ja todistaa kameralle kuinka söpö hän on :)

Pari päivää tuon jälkeen vietimme kotona, mutta lähdimme pian mummilaan Nastolaan ja viihdyimmekin siellä monta päivää. On hassua kuinka vieraskorea lapsi minulla on! Kyllä kotona valvotaan monta yötä putkeen ja kitistään minkä keretään, mutta oi kyllä mormorin (sana ruotsista, eli siis äidin äiti, murmur. Eikö ookki söpö nimi mummille! :D) luona, niin ollaan kuin enkeleitä ja nukutaan yöt paremmin kuin hyvin ja kitinän sijasta jutellaan pitkiä aikoja.

Juhannus kului myös maalla. Tein myös jotain itselleni aivan uutta! Kävin siskoni, hänen miehen ja iskän kanssa Vuolenkoskella juhannusaaton markkinoilla ja jätin pariksi tunniksi tytön äitini luokse. Kyllä hiukan jänskätti, mutta hyvin he pärjäsivät ja itsekin uskalsin ottaa rennosti hyvässä seurassa :) Join myös Juhannuksen kunniaksi tuolla reissulla jopa yhden siiderin! ..Ollaanpa sitä heittäydytty villiksi :D

Juhannuksena otin aurinkoa ja söin. Pari lisäkiloa tuli aivan varmasti, kun suuhun eksyi jokapäiväisten grilliruokien lisäksi jäätelöä, karkkia, sipsiä ja unohtamatta kermavaahdolla kuorrutettuja pannukakkuja. Mutta eikös juhlapyhinä saakin syödä vaikka kaksin käsin? Joulunakin saa! Tyttö sai kuitenkin tyytyä rintamaitoon. Tyytyväisenä hän makoili viltillä ja nautti hyvästä säästä, kunnes äiti ja murmur päättivät ottaa kamerat esiin ja ottaa 1kk-kuvia. Ei yhtäkään kuvaa, jossa hän ei olisi silmät kiinni tai huutaisi meille nyrkit heiluen. Tempperamenttisyyttä tuosta tytöstä kyllä jo nyt löytyy!

 Perjantaina kurvaamme nokkamme kohti Oulua ja menemme moikkaamaan omien kavereiden lisäksi lapsosen isän puolen sukua ja tietty itse isimiestä. Toivon sydämeni pohjasta, että kahdeksan tunnin matkat suuntaansa sujuu hyvin, sillä olen vielä sellainen äiti, jota hävettää julkisella paikalla lapsen huuto. Mieleeni tulee vain, kuinka muut ajattelevat miten huono äiti olen ja miten en osaa hiljentää lastani. Hyvä puoli noissa junareissuissa on se, että ostin meille paikan lasten vaunusta. Siellä ehkä se mahdollinen meteli on ok..

Mutta seuraava teksti tuleekin ulos varmaan vasta tuon reissun jälkeen, joten muistakaahan seurata mua Instagramissa nimellä @mmiramarika ja Snachatissa nimellä @miramarika, jotta näette meidän arkea reaaliajassa!

-mira-